Metsän talvilintuja

Voisi luulla, että talvisin metsässä ei paljon lintuja näe tai kuule. Linnuista äänekkäimpiä ovatkin ehkä tiaiset, eikä niistäkään kovin kova ääni lähde. Äänet ovatkin enemmän pieniä piiskutuksia ja yhteysääniä kun linnut ruokailevat ja lentelevät puusta toiseen. Mutta aina jokin yllätyskin saatta löytyä!

Hippiäiset ovat sitten mainion näköisiä palleroita. Ne ovat kovin vilkkaita eivätkä pysähdy hetkekesikään ruokaa etsiessään. Ne etsivät havujen seasta ja kaarnan rakosista pieniä hyönteisiä ja hämähäkkieläimiä ravinnokseen. Niille ei kelpaa siemnruoka eikä lintulautojen rasvat. Hippiäiset liikkuvat usein tiaisparvien kanssa yhdessä samoissa havupuissa oksilla keikkuen.

Tikoista näkyvimpiä ja kuuluvampia ovat metsässäkin käpytikat, mutta myös palokärki ainakin kuuluu jos ei näy. Sen kaukas kantava ja tuttu lentoääni kry-kry-kry-kry ja haikean kuuloinen kliii-äh ääni on monelle tuttu. Tikkojen ruokailutavat eroavat toisistaan ja luonnontuntija osaakin kertoa puun rungolla olevien jälkien perusteella mikä tikkalaji siinä on käynyt ruokailemassa.

Suomalaiseen metsään kuuluvat olennaisena osana myös kanalinnut. Useimmiten näkee teeriä koivujen latvuksissa silmuja syömässä tai kuulee pyyn pirteää pillitystä, mutta metson paikalla olon huomaaminen onkin toinen asia. Arka ja piilotteleva metso lennähtää jo hyvissä ajoin pois ihmisen edeltä, mutta jäljet lumessa paljastavat, että alue kuuluu sen elinpiiriin.

Petolintuja päiväretkillä näkee harvemmin, mutta tiaisten kiukkuinen säksätys saa huomion kiinnittymään kuusten sekaan. Onko siellä varpushaukka vai varpuspöllö? Tällä kertaa oksalla istui tuimailmeinen varpuspöllö, jonka ruokavalioon myös pikkulinnut kuuluvat, varsinkin tiaiset. Ei ihme, että tiaiset pitivät meteliä!

On aina sykähdyttävää nähdä joku pöllö tai petolintu, joita on suhteessa muihin lintuihin kuitenkin aina määrällisesti vähemmäen. Eipä niihin joka retkellä törmääkään, vaikka aina niistä joku taitaa silti minukin matkaani jostain oksiston seasta seurata.