Kahlaajia kahlaajia kahlaajia

Tein tänään pienen retken Siilinjärvelle, jossa sijaitsevat Yaran tehtaat ja sen vesialtaat. Altaat keräävät keväisin ja varsinkin heinä-elokuussa muuttavia kahlaajia matalille ranta-alueille. En pidä itseäni mitenkään kovin erikoisena lintujen tuntijana, mutta tässä sitä nyt yritetään määrittää kahlaajia keskipäivän auringossa matkojen päästä. Siis, keskipäivällähän valo on armoton ja ilma väreilee lämmöstä. Lisäksi matkaa lintuhin, jotka eivät koolla ole pilattuja, on useampi sata metriä.

Ukkonen kumuaa jossain kauempana ja paarmat tunkevat silmiin ja korviin. Hiki valuu selkää pitkin ja aurinko porottaa. Altaiden hiekka on täynnään erikokoisia kahlaajia. Suurin osa lepäilee nokka höyhenissä ja vain muutamat etsivät aktiivisesti hyönteisiä tai niiden toukkia. A-P-U-A. Miten ihmeessä minä pystyisin erottamaan tuosta joukosta mitään? Olin vielä tehnyt itselleni testin: en katsonut oliko Tiiraan laitettu lajeja altaalta ja ajttelin ihan itse selviytyä määrittämisestä. Tarkoitus oli selvittää itselleni osaisinko tunnistaa kirjan avulla yhtäkään tirppaa tuolta hiekalta.

Kun aloitin lintujen tarkkailun, lensi nuolihaukka sekoittamaan pakkaa ja niin, minun onnekseni, linnut hajaantuivat pitkin hiekkarantaa. Näin yhdessä kasassa olleet lepäilijätkin saivat vähän eloa itseensä ja lintujen vertailu tuli helpommaksi.

Okei, nuo ovat ainakin töyhtöhyyppiä. Yksi laji selvillä. Hei, nuohan ovat suosirrejä tummine vatsoineen! Toinen laji jo plakkarissa. Jaa-a, entäs nuo sitten? Liroja? Joo, selviä liroja ja niiden takana suurempia valkovikloja. Heh, jo neljä lajia. Itsetuntoni alkoi jo kohentua. Sitten suraavan lajin kimppuun: olisiko tuo punakinttuinen mustaviklo vai punaviklo? Nokan pituuden mukaan määritin koikkelehtijan punavikloksi. Samalla huomasin jonkin pienen palleron viipottavan kaukoputken linssin poikki. Mikä se oli? Mihin se meni? Tuolla. Jaahas. Nyt tuli ensimmäinen todellinen pähkinä eteen. Aurinko kiehutti pääkoppaa kun yritin tihrustaa linnusta tuntomerkkejä verkkokalvolle. Selasin kirjaa ja vertasin kokoja. Pienempi kuin suosirri. Selvästi pienempi. Lapinsirri? Pikkusirri? Aikani tihrusteltua päädyin värityksen perusteella pikkusirriin, sillä lapinsirrin olisi minusta pitänyt olla kaukaa katsottuna tasaisemman värinen ja väriä olla myös rinnuksissa. Jesss!! Taisi olla toinen kerta eläissäni kun olen määrittänyt pikkusirrin ihan itse.

Ilokseni näin vielä suokukkoja, jotka näyttivät muihin kahlaajiin verrattuna varsin jykeviltä. Ja päivän kruunasi muutama komea kuovisirri ruosteenpunaisine rintoineen, jotka olivatkin minulle uusi tuttavuus, muualtakin kuin lintukirjan sivulta :) Ja lajilistaan mukaan ehti vielä yksi rantasipikin, joka jo tavaroita kasaan laittaessani lensi hiekka-alueen poikki tutuin siiven iskuin.

Kun kävelin takaisin autolle, nuolihaukka lensi jälleen altaalle päin. Määrätietoinen eteneminen altaan ja sitä reunustavan metsikön välillä taisi kertoa, että sillä olisi vielä poikasia elätettävänä.