FinnTrek

Svenska Botaniska Förening

http://www.sbf.c.se/
Svenka Botaniska Förening on Ruotsin kasviharrastusyhdistysten pääjärjestö, jonka alaisuudessa muut alueelliset kasviyhdistyskset toimivat. He keskittyvät luonnonkasvien tuntemiseen, kasvien suojelun edistämiseen, retkeilevät ja järjestävät kasvikursseja kotimaassa ja tekevät yhden retken ulkomaillekin kerran vuodessa.

Svenska Botaniska Förening teki heinä-elokuun vaihteessa viikon mittaisen vierailun Suomeen. He kiersivät useissa kohteissa, lähinnä Etelä- ja Keski-Suomen alueella katselemassa kasveja, jotka ovat Ruotsissa harvinaisia tai joita ei esiinny siellä ollenkaan. Minulla oli kunnia toimia Itä-Suomessa yhtenä paikallisoppaana. Tässä joitakin matkakuvia ja lajeja, joita kävimme katsomassa.

30.7.2012

Retki alkoi Savonlinnan puolelta, huoltoaseman takapihalta iltapäivällä. Siellä kasvoi ojakurjenpolvea (NT) (kärrnäva), jota Ruotsissa kasvaa vain aivan lounaisosassa maata.

Ojakurjenpolvi Geranium palustre


Ojakurjenpolvi Geranium palustre

Sen jälkeen suuntasimme Hevonpäänniemeen, josta löytyi kaislasaraa (älvstarr), jota kasvaa harvinaisena Ruotsin koillisrannikolla.

Retkeläisiä katselemassa kaislasaraa Säynejärventien ojassa

Kaislasara Carex rhynchophysa

Paljon odotettu laji oli myöskin hajuheinä (sötgräs) joka on ns direktiivilaji ja kummassakin maassa harvinainen.


Hajuheinä Cinna latifolia

31.7.2012

Seuraavana aamun lähdimme käymään Linnansaaren kansalispuistossa ja tutustumaan varsinkin Torpan ympäristöön ja kasveihin. Ruotsissa lajia (keto)kurho (spåtistel) ei jaeta alalajeiksi kuten meillä lännenkurhoon ja idänkurhoon. Useimmat ehtivät nähdä laivan kyydistä norpankin (saimaa vikare), hieno juttu!

Idänkurho Carlina vulgaris ssp stricta

Metsähallitus oli ystävällisesti jättänyt pyynnöstäni niittämättä yhden reunan Torpan pihapiirin niitystä, jotta pääsimme ihailemaan nurmikaunokkeja (finnklint), jota Ruotsissa tavataan Taalainmaalla vain yhdellä paikkakunnalla ja sielläkin sen arvellaan olevan peruja ajalta jolloin Suomesta oli saapunut sinne maahanmuuttajia joskus 1900-luvulla. Peurankello (toppklocka eller toppängklocka) on Ruotsissa suhteellisen harvinainen.

Torpan niityllä riitti kuvattavaa ja katseltavaa

Peurankello Campanula glomerata

Nurmikaunokki Centaurea phrygia

Polun varrelta lötyi myös kaiheorvokkia (skuggviol), joska sekin on Ruotsissa harvinainen. Täällä Itä-Suomessa se on paikoittain yleisempi kuin tavallinen metsäorvokki. Kuva on tosin otettu joskus keväällä kaiheorvokin kukkiessa.

Kaiheorvokki Viola selkirkii

Takaisin mantereelle päästyämme hyppäsimme bussiin ja matka jatkui Rantasalmen kirkonkylälle. Kirkonlylän läpi virtaa Pappilanjoki, jossa kasvaa suomenlummetta (finsk näckors). Suomenlummetta kasvaa pohjoismaista vain Suomessa. Samoilta paikoilta on aikanaan, vuonna 1852 tavattu ensimmäistä kertaa maailmassa hentonäkinruohoa (EN) (spädnajas) Najas tenuissima. Sen jälkeen sitä kerättiin samalta paikalta 111 vuotta myöhemmin. Nykyään sen uskotaan paikalta hävinneen veden laadun heikentymisen ja rannan täytön seurauksena. Rantasalmella on kuitenkin nykytietämyksen mukaan muitakin hentonäkinruohon kasvupaikkoja. Hentonäkinruoho on pieni ja hento uposkasvi, joka kasvaa noin 0,5-2m syvyydessä, siltti-savipohjalla. Kasvuympäristön järvet ovat kirkasvetisiä ja niissä on usein pohjavesivaikutusta.

Pappilanjoella suomenlummetta katsomassa

Suomenlumme Nyphaea tetragona

Siperiansinivalvatti (älvsallat) kukkii runsaana Pappilanjoen varrella. Sitä tavataan Saimaan vesistöalueella melkeinpä joka paikassa ja niinpä sitä nähtiin useaan kertaan Rantasalmen retkellä.

Siperiansinivalvatti Lactuca sibiricum

Mykerösara (svepestarr) oli retkeläisten hartain toive, mutta nyt veden korkeuden ollessa huipussaan, mykerösara jäi näkemättä. Vierailimme yhdellä kasvupaikalla katsomassa sen elinympäristöä. Kuulin jälkeenpäin, että he olivat onnistuneet näkemään mykkerösaran Mikkelin Kenkäverossa, mikä taisi olla koko Suomi -retken kohokohtia. Mykerösara on Suomessakin harvinainen ja uhanalainen (VU), Saimaan veisitöalueen luhtakasvi. Pohjoismaissa lajia kasvaa vain Suomessa. Tässä muutama kuva aikaisemmilta vuosilta mykerösarasta, joka on ulkonäöltään ja ekologialtaan aivan omanlaisensa sarakasvi.

Mykerösara Carex bohemica

Seuraavaksi lähdimme tekemään tienvarsibonguksia. Ensimmäinen pysähdys tehtiin sykeröpoimulehden (VU) (styvhåriga daggkåpa) kohdalla. Laji on Suomessakin hyvin harvinainen ja useimmat esiintymät ovat Etelä-Karjalassa. Rantasalmen kasvupaikalla on tällä hetkellä viisi yksilöä.
Sykeröpoimulehden erottaa helposti muista poimulehdistä: se on suhteellisen suurikokoinen, kukat ovat isot ja hiukan punertavat ja se on kauttaaltaan hyvin karvainen. Pääasiallisin tunnistusero muihin poimulehtiin edellämainittujen lisäksi, ovat karvaiset kukkaperät.

Sykeröpoimulehti Alchemilla hirsuticaulis

Seuraava tienvarsikohde saikin sitten retkeläiset aivan polvilleen. Kyseessä oli noidanlukkojen etsintä ja tietenkin myös valokuvaus.

Noidanlukot tekevät tehtävänsä eli taikovat kasviharrastajalta jalat alta.

Suikea- ja saunionoidanlukko ovat hyvin samannäköisiä lajeja ja peruserona voidaan pitää sitä, että suikeanoidanlukolla (VU) "lehti" kasvaa varren keskikohdan yläpuolella lähellä itiöpesäkkeitä kun taas saunionoidanlukolla (EN) "lehti" kasvaa varren keskikohdan alapuolella.

Suikeanoidanlukko Bothrychium lanceolatum

Saunionoidanlukko Botrychium matricariifolium

Tunturikurjenherne (fjällavedel) on pohjoinen laji, jota kasvaa harvakseltaan niin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassakin. Meillä sitä on levinnyt myös sinne tänne teiden varsille.

Tunturikurjenherne Astragaulus alpinus

Kun olimme saaneet tunturikurjenherneen bongatuksi oli tarkoitus tehdä hieno u-käännös tai oikeammin kulmaperuutus bussilla, mutta kuinkas sitten kävikään. Bussin takapyörät humpsahtivat ojaan ja siinä sitä sitten oltiin. Ensimmäinen hinausyritys ei tuottanut tulosta ja niin piti kutsua apuun uusia voimia, että bussi saataisiin taas pyörilleen ja kulkemaan. Tohinassa aikaa kului melkeinpä pari tuntia ja ainakin yksi kohde piti jättää väliin.

Majoituksen lähellä oli onneksi muutama mukava laji, jotka kuuluivat retkeläisten ehdottomiin suosikkeihin: myyränporras (ryssbräken) ja vaivero (finnmyrten). Jo ruotsinkielisistä nimistä voi päätellä, että lajit ovat hyvin itäisiä ja niitä ei tavata Ruotsissa muutamia yksilöitä enempää. Myyränporras kasvaa tyypillisesti kosteissa kivilouhikoissa tai joskus hikevillä tihkupintaisilla mailla, mutta yleensä kuitenkin hankalasti kuljettavassa maastossa. Tälläkin kertaa sen kuvaaminen ja katseleminen isojen kiven koloissa oli koitua muutaman retkeläisen jalkojen katkeamiseen. Mutta onneksi kaikista lipshduksista ja kaatumisista selvittiin ilman vahinkoja.

Myyränporraskuva tulossa ...