torstai 23. helmikuuta 2017

Portugali 4. - 11.2.2017


Keväinen Portugali osaa olla yhtä oikukas kuin keväinen Suomikin. Sadetta, tuulta, aurinkoa, hellettä ja hallaa. Sitä kaikkea saimme kokea kevään 2017 Portugalin reissulla.


4.2.2017
Suora lento Lissaboniin aikaisin aamulla taisi olla jokaiselle retkeläiselle aika kirpaiseva kokemus – ainakin minulle se oli. Mutta jos on pelipaikoilla jo aamulla klo 9:00 lintuja katsomassa on se sen väärti. Lissabonin etelä- ja itäpuolella avautuvat valtavat kosteikkoalueet jotka kylläkin ovat kovan rakentamispaineen alla. Voimakas vuorovesi, lukemattomat entiset suola-altaat – nykyiset kala- ja äyriäisaltaat, elättävät uskomattoman suuren määrän lintuja. Monet pohjoisen kahlaajat ja vesilinnut viettävät siellä talvensa tai pysähtyvät muuttomatkoillaan: suosirrit, valkoviklot, pulmussirrit, mustapyrstökuirit, punakuirit, rantasipit, karikukot, tavit, haapanat, lapasorsat ym ym löytyvät täältä. Myös etelästä, Afrikan puolelta saapuu sinne talvehtijoita: flamingoja. Varsinkin äyriäisaltaat ovat flamingojen ”lastenkamareita” joissa nuoret flamingot kasvavat aikuisiksi ennen kuin osa niistä muuttaa takaisin Afrikkaan pesimään. Altailla näkyy myös aikuisia flamingoja, josta jotkin pesivät paikallisina.

Riisipeltoja ei ehkä heti mieltäisi Portugaliin. Niitä kuitenkin on aika lailla samoilla seuduilla ja myös ne vetävät lintuja puoleensa. Pronssi-iibikset, lukemattomat haikarat kuten harmaahaikara, jalohaikara, silkkihaikara, kattohaikara ja yksi retken kohokohdista rääkkähaikara, suosivat näitä biotooppeja. Ja kaikkialla kosteikoiden lähistöllä, missä vain sopivaa puoliavointa korkkitammimetsikköä on, lekuttelee tuulihaukkoja ja liitohaukkoja. Kevät oli ollut viileä ja vasta nyt ensimmäiset muuttavat haukat olivat saapuneet, pääskysten kera.

Lissabon toivotti meidät tervetulleeksi myrskytuulella ja sadekuuroilla. Mutta innokkuus palkittiin sillä lintulajeja nähtiin reilut seitsemänkymmentä ja vaikka aikaa vietimme kosteikoilla vain viitisen tuntia. Ajo matkamme varsinaiseen määränpäähän Castro Verdeen ottaisi kuitenkin aikansa ja vesisadekin alkoi olla jatkuvaa, joten jätimme Lissabonin taaksemme iltapäivällä.


5.2.2017
Castro Verdessä päivä oli mitä kirkkain ja taivas pilvetön. Lämpötila oli kuitenkin yöllä laskenut lähelle nollaa ja paikoin jopa pakkaselle. Sateista ei kuitenkaan ollut pelkoa ja niin toiveikkaina ja uteliaina lähdimme katselemaan mitä ympäröivillä aroilla olisi tarjottavana.

Suunnistimme ensin pellolle, missä on rakennettu torni pesintää varten pikkutuulihaukoille. Laji on kovin ahtaalla sopivien elinympäristöjen hävitessä tehomaatalouden kastelujärjestelmien viedessä matalakasvuiset, luontaisesti kuivat ja paahteiset avomaat, eikä sitä tapaa enää kovin monessa Euroopan maassa. Mutta meillä oli onnea ja näimme kevään ensimmäisen pikkutuulihaukkakoiraan saalistelemassa pesintätornin ympäristössä. Suuri osa CastroVerden ympäristöstä kuuluukin Natura 2000 -alueeseen, ns SPA -alueeseen (Special Protection Area), jonka tarkoituksena on suojella uhanalaisia lajeja, kuten mm pikkutuulihaukkoja.

Ajelimme pitkin pieniä teitä jotka halkovat tasaista ylänköä harvakseltaan. Ylänkö on maaperältään köyhää, mutta joka keväällä kukkii runsaana. Siitä syystä aluetta kutsutaan Campo Branco (Valkoinen maa) Aluetta halkoo monet pienet joet, jotka on padottu ihmisen tarpeisiin. Joet kuivuvat kesäkuukusien aikana lähes olemattomiin, jolloin lämpötila voi kohota yli 40 asteeseen. Alueelle eivät ylety Atlantin (noin 100km päässä) tuoma kosteus vaan se jää aluetta ympäröivien vuorten rinteille.

Kaikki alueen joet tai padotut vesialtaat ovat siis syystäkin hyviä paikkoja pysähtyä ja katsella lintuja. Kattohaikarat muodostavat niiden reunamille isoja pesintäkolonioita ja jokien varsia reunustavat pensaikot antavat suojaa ja pesimäpaikkoja pikkulinnuille. Mutta näin keväällä sieltä löytää myös kahlaajia ja vesilintuja sekä muita vesiympäristössä viihtyviä lintuja kuten esim virtavästäräkkejä, västäräkkejä, pääskysiä ja tiltaltteja. Alueen avarilla aroilla talvehtii tuhansittain töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja ja seassa vipeltää aina siellä täällä koomisia punapyitä. Ja niitä pyydystäviä petolintuja. Yleisin näkemämme petolintu oli isohaarahaukka tai hiirihaukka, mutta muitakin saalistajia löytyi: vuorikotkia ja iberiankeisarikotkia, joita Portugalissa pesiin noin 10 – 20 paria. Iberiankeisarikotkia näimme useita,sekä nuoria sekä aikuisia. Se on helppo lintu nähdä, sillä yksinkertaisesti se on kooltaan niin suuri että se ei jää aktiiviselta tarkkailijalta huomaamatta.

Samoin on toinen tämän alueen must -laji. Isotrappi on maailman painavin lentävä lintu. Ja kokoa sillä totisesti onkin. Onnistuimme näkemään ensimmäiset isotrappimme kaukana kukka-arolla kävelemässä ja tapansa mukaisesti ne hiljakseen hiipivät loivasti aaltoilevan aron kummun taakse. Mutta seuraava kohtaaminen olikin jo huomattavasti tunteikkaampi kun 42 yksilön parvi lensi automme editse. Koska maisema on avoin, linnut huomaa yleensä jo matkojen päästä. Ja niitä ehtii katsella pidemmänkin aikaa ennen kuin matkaavat eteenpäin.

Jokainen kivikumpu ja rauniotalo on syytä tarkastaa. Usein niissä asustaa ilmeikäs minervanpöllö. Se on päiväaktiivinen pöllö, joka syö hyönteisiä. Niinpä aurinkoiset päivät ovat parhaita päiviä niiden katseluun. Koska keli oli tuulinen ja viileä, näkemämme muutama minervanpöllö nököttivät apaattisina kiviasumustensa päällä odottamassa kevään lämpimämpiä kelejä.

Tuuli haittasi myös lintujen äänien kuuntelua. Tiheät pensaikot ovat samettipääkertun ja ruskokertun lempipaikkoja. Niiden läsnäolon tunnistaa lajinomaisesta varoitusäänestä joka on karheaa surinaa tai raksutusta. Reissumme ainoa ruskokertun näimme vain vilaukselta kun se lennähti ylitsemme pensaikosta toiseen. No, samettipääkerttuja oli sitten tarjolla joka paikassa, mutta vain muutaman kerran todella näkösällä – kuvaajien harmiksi.

Yksi retken yleisimmistä linnuista oli värikäs ja hyvin näkösällä aina oleva mustapäätasku. Muita yleisiä joka paikan lajeja ovat niittykirvinen, töyhtökiuru, harmaasirkku ja heinäkerttu. Tiltaltit ja muutamat pajulinnut ja punarinnat viihtyvät vain jokien varsilla tai kosteikoilla, missä riittää hyönteisiä napsittaviksi. Siniharakka on paikoitellen runsas ja näkyvä, mutta valokuvaajan painajainen. Samoin tasaisin välimatkoin langoilla istuvat etelänisolepinkäiset lennähtävät tiehensä heti kun avaat auton ikkunan. Mustakottaraisia on pieninä parvina laidunpelloilla, samoin lehmähaikarat viihtyvät parvissa tuotantoeläinten seurassa. Joillakin pelloilla niitä saattoi nähdä 40 – 50 yksilön parvissa. Kiurut olivat nyt harvassa, lukuun ottamatta töyhtökiuruja. Muutama arokiuru pelasti kuitenkin päivän.

Auringon jo laskiessa kuuden maissa suunnistimme hietakyyhkyjen maille. Siellähän niitä laidunsi vähäruohoisella rinteellä. Paras kellon aika nähdä kyyhkyjä on aikaisin aamulla, juuri aamuhämärissä kun ne lentävät juomapaikaltaan pelloille. Muuten niiden löytäminen onkin aika tuuripeliä.



6.2.2017
Koska olimme viettäneet kaksi intensiivistä lintupäivää päätimme nauttia täksi päiväksi luvatusta lämmöstä ja auringosta ja katsella lintuja ja maisemia ihan rauhassa sekä käyttää aikaa valokuvaukseen. Kävimme kaupasta hakemassa pick nick -eväät ja suuntasimme kukkivalle arolle, jonka keskellä virtasi joki. Tuli ihana ihan hellepäivä, jolle osasimme antaa arvoa!

Vaikka emme juosseet lintujen perässä, niin löysimme muutamia mukavia uusia tuttavuuksia: tiklejä, keltavästäräkin, virtavästäräkin ja paksujalkoja. Ja kuten jokainen ilta, lähdimme päivän jälkeen syömään johonkin Castro Verden ravintoloista. Ravintolat aukeavat illalla klo 20:00 tai 21:00. Suomalaisina olimme kuitenkin yleensä oven rivassa kiinni jo puolta tuntia ennen. Oli ehkä hyväkin, sillä paikat tulivat äkkiä täyteen paikallisten saapuessa ruokailemaan.

Musta possu on alueen ylpeys. Ja sitä on saatavana monenlaisena – jos ymmärtää ruokalistoista jotain. Alueella ei käy paljonkaan turisteja ja englantia niistä ei juurikaan löydy. Eikä sitä hotellihenkilökunnan ohella kukaan puhu. Ihanaa, aitoa portugalilaisuutta! Ei massaturismia! Ja kiitollisia olimme siitä, että yksi matkalainen oli viitsinyt opetella hiukan portugalia. Häntä sitten tenttasimmekin aina ruokalistoja selatessamme. Annokset ovat isoja ja täyttäviä. Kala (varsinkin turska), äyriäiset ja musta porsas ovat vakiotavaraa kaikissa ravintoloissa. Alkupaloiksi tulee aina oliiveja, itse leivottua leipää ja sardiinitahnaa -hyvää! Talon viinit ovat usein varsin mainioita ja edullisia. Jälkiruuaksi kelpaa porto, makea portugalilainen väkevä viini. Tai sitten jokin leivos jota on tarjolla. Ruoka on siis hyvää ja edullista. Kolmen ruokalajin illallinen ruokajuomineen maksaa yhdeltä hengeltä 10€ - 15€. Ja täyden masun viereenhän on sitten mukava köllähtää …

Päivisin lounasta saa kahviloista. Lounas on usein leipää: kaksi siivua jonka välistä löytyy salaattia, juustoa, kinkkua, tomaattia ja kananmunaa, ihan miten haluaa. Ja siivut ovat A4 kokoisia. Joten puolikas riittää. Melkein joka paikasta saa kulhollisen keittoa, joka maksaa alle 2€. Leivoksia ja kahvia on saatavilla myös. Alkoholi on edullista, lasi brandyä tai likööriä maksaa 1,00€ - 1,50€. Juu-u, näin on. Mutta hinnat kallistuvat kun mennään kaupunkeihin, varsinkin etelään turistikohteisiin tai Lissaboniin.

Hotellit ovat siistejä ja palvelu yleensä ottaen hyvää maaseudulla. Ihmiset ovat kuten suomalaisetkin, eivät kovin puheliaita, mutta uteliaita. Portugalia voisi kuvailla hiukan takapajuiseksi ja kotoisalla tavalla nuhjuiseksi maaksi. Maaseudulla saattaa nähdä naisia, jotka pukeutuvat perinteisesti: mustat paksut sukkahousut, musta hame, musta paitapusero jonka päällä musta kudottu hartiahuivi ja päässä musta huivi tai lierillinen hattu. Jalassa yksinkertaiset mustat kengät. Miehiä näkee lampaita paimentamassa muutaman koiran ja pitkän sauvan kanssa. Hevosen selässä tai jalan. Talot ovat joka paikassa hohtavan valkoisia ja niissä kaikissa on punainen tiilikatto. Ovet ovat matalia ja ikkunat pieniä. Katolla on vitivalkoinen, ylöspäin kapeneva piippu, jossa on koristeellinen huppu. Takapihoilla kasvaa muutama appelsiinipuu, on muutama kana, pari kissaa ja koiria. Hevonen tai muuli, yleisemmin muuli. Ne saattavat laiduntaa vapaasti ilman aitoja. Yleinen tapa on sitoa ilman aitausta laiduntavan eläimen etu- tai takajalat löyhästi yhteen, jolloin eläin ei pääse ottamaan kuin lyhyitä askelia. Näin se ei ehdi kovin kauaksi kotoa päivän aikana.

Tiet ovat pääosin hyviä, mutta kapeita. Jotkut sanovat, että portugalilaiset kaahaavat hullun lailla. En minä vain ole huomannut mitään, minusta liikenne on ihan kuin kotona täällä maalla. Tosiasia kuitenkin on, että sesonkien ulkopuolella maaseudulla saa ajella ihan rauhassa, liikennettä on vähän. Mutta kannattaa katsoa mihin auton pysäyttää lintuja katsoakseen, sillä todella kapeilla teillä pienten kylien välillä pientareita ei juurikaan ole ja maaperä voi olla pettävää, varsinkin sateiden jälkeen. Isoissa kaupungeissa vauhti on liikenteessä kova ja tilanteet tulevat äkkiä eteen. Torvet soivat ja kolhuton auto on harvinaisuus. Autoa vuokratessa kannattaa ottaa siis kaiken kattava vakuutus.



7.2.2017
Castro Verdestä länteen maasto vehreytyy ja metsät lisääntyvät. Viljelysmaat ovat aktiivisessa käytössä. Erikoisinta viljelysmaissa on, että ne ovat puisia. Niillä kasvaa korkkitammia tasaisesti. Korkin keräys on edelleen yksi päätoimialoista tunnetussa viinintuottajamaassa. Korkkitammi on edelleen Portugalin tärkeimpiä vientituotteita. Tässä tietoa korkkitammista: http://vinepair.com/wine-blog/worlds-oldest-largest-cork-tree-the-whistler-tree/

Kuten aiemmin kerroin, erilaiset vesistöt ovat oivia lintupaikkoja. Ouriquen kaupungin liepeillä sijaitsee makeanveden allas patoineen, jossa kannattaa piipahtaa. Ympäristössä on myös pinjametsiä (eng. umbrella pine), pensaikkoa ja lehtimetsiköitä, joista löytää monenlaisia lintulajeja. Kuivan talven johdosta vesiallas oli puolityhjä. Lintuja sieltä löytyi kuitenkin mukavasti kuten esim silkkiuikkuja, merimetsoja, naurulokkeja ja tarhakarkulaisina afrikanhanhia. Eksoottisen näköisiä lintuja! Kuivilla rannoilla vipelti mustajalkatyllejä, pikkutyllejä ja tyllejä. Niittykirvisiä oli paljon kuten joka paikassa aikaisemminkin. Harmaasirkut helistivät kilpaa ja turkinkyyhkyt pitivät soidintaan metsikössä. Etelänpuukiipijä seikkaili puiden rungolla. Aamu oli sumuinen mutta aurinko paistoi jotenkuten pilviverhon lävitse. Siniharakat, samettipääkertut ja harjalinnut olivat aktiivisesti liikenteessä. Kangaskiuru istui vastavalossa pensaan latvassa ja luritteli omiaan. Sähkölangalla istui tuttu kaveri: peippo.

Matkalla pysähtelimme pienten jokien varsille lintuja etsimään, mutta löysimme vain tiltaltteja ja muutaman peukaloisen. Autiotalojen kohdilta etsimme sinirastaita, mutta turhaan. Maasto muuttui yhä metsäisemmäksi. Kävimme lounaalla Odemirassa ja ajelimme hissukseen vuoriston kautta takaisin. Joskus kun ei etsi, niitä tupsahtaa suoraan nenän eteen. Ajellessamme viileänä ja tuhnuisena sadepäivänä kaunista vuoristotietä takaisin majapaikkaamme, olimme kirjaimellisesti törmätä tiellä oleskelevaan hanheen. Se oli sellainen kesyhanhi, valkoinen pää, kirkkaan punainen nokka ja tummanharmaa keskiruumis. Kaunis kylläkin. Kun se oli urakalla kuvattu, huomasimme meitä kummeksuen katsovan isännän joka seisoskeli keskellä tietä, kanat ja lauma samanlaisia hanhia makoillen hänen jaloissaan. En tiedä kumpi oli hämmästyneempi, me vai isäntä. Sillä tiellä ei tainnut liikuskella autoja turhan usein sillä jäljistä päätellen kanat ja hanhet oleskelivat selvästi tiellä ihan vakituiseen. Ja autolastillinen outoa kieltä molottavia kameraturisteja jotka ihmettelivät tavallista kesyhanhea eivät ehkä kuuluneet sen paikan tavallisiin kulkijoihin.

Tien varsia reunustivat harvinaiset luonnontilaiset sekametsät, joiden alarinteillä kukkivat pensaskanervat komeasti. Alavimmilla mailla mimosat ja akaasiat kukkivat parhaimmillaan keltaisina pitkin teiden varsia. Portugalin ”metsät” ovat suurimmaksi osaksi istutettuja eukalyptus- tai pinjametsiä. Pinjat ovat kyllä kotoisin alunperin Iberian niemimaalta, mutta eukalyptukset muualta tuotuja. Eukalyptusmetsät ovat hyvin köyhiä lajistoltaan kun taas pinjametsiköt ovat mm. Iberian niemimaalle tyypillisten lajien kuten siniharakoiden ja harakkakäkien pesimäympäristöä.

Tässä tarina meistä skandinaaveista ja Portugalin eukalyptusmetsiköistä: https://www.themonthly.com.au/issue/2013/june/1370181600/michaela-mcguire/eucalypt-invasion-portugal



8.2.2017
Mertola on kaupunki Castro Verdestä itään. Samoin on Guadiana joki ja saman niminen kansallispuisto. Joki on vuorten reunustama jokilaakso, joka on kivistä ja vaikeakulkuista. Siellä kulkee kuitenkin retkeilypolkuja ja se on suosittu ulkoilualue kesäisin. Tie alueelle voi olla huono sadekelien jälkeen. Jätimme auton suosiolla kauemmaksi ja teimme kauniin päivän kunniaksi kävelyretken ja nautimme eväät kauniissa rotkolaaksossa. Alueella on mahdollista nähdä korppikotkia, mutta meitä tervehtivät kaksi yli lentänyttä maakotkaa. Laakson kivirakoilla lennähteli vuorisirkku ja havupuissa keikkui pieni parvi pyrstötiaisia. Etelänkeltaperhosia lenteli auringonpaisteessa. Alueen erikoisuus, pieni virvanarsissi kukki komeasti pitkin laakson rinnettä.

Jätimme komean laakson taaksemme ja suuntasimme Mertolan kaupunkiin lounaalle. Samalla katsastimme linnoituksen reunamilla asustavan sinirastaan ja vastakkaisessa rinteessä lentävät muutamat vastasaapuneet kalliopääskyt. Ajomatkalla takaisin Castro Verdeen pelloilla oli taas runsaasti kapustarintoja, töyhtöhyyppiä, harmaasirkkuja, niittykirvisiä ja taivaalla aina siellä täällä hiirihaukkoja ja isohaarahaukkoja. Lehmähaikaraparvi laidunsi lampaiden kanssa ja yksi haikaroista oli päättänyt kulkea filtillä lampaan selässä. Auringon laskiessa suuntasimme hotellille ja viettämään viimeistä iltaa Castro Verdessä. Huomenna olisi lähtö etelää kohti, suuntana Algarven maakunta ja Faro.


Virvanarsissi Narcissus bulbocodium

9.2.2017
Ajopäivän keli osoittautui ennustettua paremmaksi ja matka joutui nopeasti. Niinpä nopea kirjautuminen hotelliin ja lintuja katsomaan.

Ria Formosa on suuri kosteikko alue, joka kattaa lähes koko Portugalin etelärannikon. Siellä on myös suola-altaita joista kerätään vielä suolaa. Osa altaista toimii kalan- ja äyriäisten kasvattamona. Lintuja ne keräävät tuhansittain. Faron ympäristössä altailla on helppo liikkua, sillä ne ovat ulkoilijoiden suosiossa ja ne on myös osin viitoitettu. Vuorovesi määrittelee sen missä lintuja milloinkin on. Nämä paikat ovat tietenkin kahlaajien suosiossa, mutta ympäröivillä pensaikkomailla ja kaikkialle levinneiden golfkenttienkin nurmikoilla, saattaa tavata mukavia lajeja.

Faron lentokentän viereisillä alueilla viihtyy nykyään läpi vuoden mm. pikkukotkia, joita nähtiin nytkin. Muuttohaukat ovat myös ympärivuotisia täällä ja ne käyttävät hyödykseen näitä runsaita ruoka-apajia. Iloksemme näimmekin saalis kynsissään ohi lentävän yksilön. Sääksiä täällä talvehtii myös, pääasiassa kuulemma Ruotsissa syntyneitä. Suohaukoista sinisuo- ja ruskosuohaukat ovat tavallisia.

Kanavien pensaikoissa viiletti kuningaskalastaja ja vettä siivilöivät littanoilla nokillaan kapustahaikarat. Samettipääkertut lennähtelivät pusikoista toiseen ja harjalintuja hyppeli golfkentän nurmikolla. Keltahemppoja sirisi jatkuvina parvina kumipuiden ja pinjojen latvuksissa. Mustarastaita, laulurastaita ja kulorastaita lennähteli siellä täällä.

Golf kentän reunamilla on lampi, jonka rannalla on lintujen katselutorni ja toinen löytyy suola-altaiden luonta. Torneista on hyvä kuvata tai katsella lajeja lähietäisyydeltä. Tosin, eivät ne pelokkaita ole ja lammen reunaltakin saa hyviä kuvia ja näköhavaintoja kivoista lajeista kuten mm pikkuhaikarasta, sulttaanikanasta, pikku-uikuista, liejukanoista, jouhisorsista ja ruskosotkista. Yksi tukkasotkakoiraskin löytyi, joka on Portugalissa vain satunnainen laji. Tornin ympäristössä viihtyy parvi vahanokkia ja tämä paikka on yksi parhaista jos haluaa kuvata siniharakoita. Ne eivät ole yhtä väisteleviä kuin maaseudulla.

Suola-altailla viihtyy kahlaajien lisäksi myös haikaroita, flamingoja, lokkeja ja tiiroja sekä niitä ympäröivillä ruovikko ja pensasalueilla erilaisia pikkulintuja, näistä runsaimpina tiltaltti. Kovaäänisiä silkkikerttusia on myös tasaisesti.



10.2.2017
Käytimme myös tämän aamupäivän Ria Formosalla. Ajoimme aamulla hiekkadyyneille ja katselimme varsinaisen joen suistoa, jossa viihtyy paljon erilaisia lintuja. 

Lietealueilta löytyy runsaasti eri lokkilajeja kuten mm välimerenlokkeja ja mustanmerenlokkeja, naurulokkeja ja selkälokkeja. Riuttatiiroja ja räyskiä on myös siellä täällä. Lietteillä viilettää mm pikkukuoveja, isokuoveja, karikukkoja, mustajalkatyllejä, punajalkavikloja, meriharakoita, punakuireja jne. Suulia näkee ison meren puolella satunnaisesti, varsinkin talvisin.

Hiekkadyynit ovat periaatteessa rauhoitettuja, mutta villirakentaminen on tehnyt niihin vakituisen asuntokannan ravintoloineen, hotelleineen ja muine palveluineen. Turistiaikoina ne ovat turvoksiin asti täynnä keski- ja pohjoiseurooppalaisia auringonpalvojia, mutta nyt paikalla oli vain muutama saksalainen ja brittiläinen eläkeläinen asuntoautoineen.

Paikalla asuvat ihmiset keräävät laskuveden aikaan lietteiltä simpukoita muovipussit jaloissa ja veitsi tai jokin kaivuväline käsissään. Heitä seuraavat pulmussirrit, kuirit ja muut kahlaajat jotka napsivat kaivetusta lietteestä esiin tulleita nilviäisiä. Vapaaehtoisia opiskelijoita(?) tarpoi polviaan myöten lietteessä keräämässä lähinnä kalansiimoja ja koukkuja. Hieno juttu!

Kun taivaanranta mustui sääennustuksen mukaisesti hipsimme pikkuhiljaa takaisin hotellille valmistautumaan seuraavan päivän kotiinpaluumatkaan. Ajomatkaa Lissaboniin oli tiedossa reilut 300km muutaman mutkan kautta.



11.2.2017
Sääennuste piti paikkansa ja vettä satoi oikeastaan koko matkan Lissaboniin asti. Ajoimme ensin moottoritietä Algarven länsipäähän ja seikkailimme sieltä pienempiä teitä siitä pohjoiseen. Ajatuksena oli sopivan tilaisuuden tullen piipahtaa aina rannikolla lintuja ja maisemia katselemaan. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Cabo Sardaossa. Siellä jylhät ja rosoiset kalliorannat uhmaavat Atlantin aaltoja tässä majakkaniemessä. Tuuli tuntui navakalta ja aallot iskeytyivät komeasti jylisten seinämiä vasten. Terävähuippuisella kalliolohkareella nyhjötti yksinäinen kattohaikara pesänsä päällä märkänä ja onnettoman näköisenä. Olipa se pesäpaikkansa valinnut! Seuranaan sillä oli merimetso, jota jatkuva jyly ja suolaveden pärskeet eivät varmaan paljoa hetkauttaneet. Alapuolella, vaahtoavassa hullunmyllyssä sukelteli karimetso. Seinämillä istuskeli etelänharmaalokkeja ja ulapalla lenteli selkälokkeja ja suulia. Rannan pensaikossa pujahteli joitakin pikkulintuja, joiden ääntä ei tuulessa ja aaltojen pauhussa kuullut, mutta näimme ainakin mustarastaan ja samettipääkertun.



Pujahdimme auton lämpöön ja jatkoimme matkaa maalaisteitä pitkin. Liitohaukkoja, noita Afrikasta Iberianniemimaalle levittäytyneitä kauniita pikkuhaukkoja, näkyi lekuttelemassa tai langalla istumassa siellä täällä puoliavonaisten viljelysaukeiden laitamilla.

Seuraava pysähdys oli Vila novas de Milfontessa, jolloin sade oli jo muuttunut jatkuvaksi. Pikainen vilkaisu rannikolle – riuttatiirayhdyskunta nökötti vinolla kallionlohkareella pärskeiden suojassa. Kurvailimme lähimpään ravintolaan ja hyvän paikan löysimmekin: siellä oli takka jossa oli elävä tuli ja siihen edustallehan me parkkeerasimme märkinä ja nälkäisinä. Kylläpä taas ruoka maistui: paistettuja sardiineja ja keitettyjä pottuja -nam! Tämä oli hyvä lopetus tälle reissulle.

Vielä tovin kurvailtiin mutkaista korkkitammien reunustamaa tietä pohjoiseen päin ennen kuin saavuimme tulliasemien katkomalle moottoritielle. Pitkä silta ennen Lissabonia avaa hyvät näkymät alueen isoille kosteikoille, mutta kuskina ei ehdi lajeja paljoa katsella. Joku missaus liittymissä ja ylimääräinen kunniakierros neljän kaistan liikenneympyrässä riittää, tuumailin minä ja kurvasin lentokentän parkkiin vähän ennen pimeän tuloa. Jostain syystä matkalaiset puhkesivat tässä kohtaa spontaaneihin taputuksiin. Pieni odotus lentokentän ostoshelvetissä ja hetken päästä olimme kotona takaisin lumen ja jään maassa.

Parasta näissä reissuissa on kyllä aina mukava seura ja niin oli nytkin! Kiitos ja kumarrus matkalaisille ja nähdään seuraavilla reissuilla!

Nähdyt lintulajit:
 
1 Pikku-uikku
2 Silkkiuikku
3 Karimetso
4 Merimetso
5 Pikkuhaikara
6 Rääkkähaikara
7 Lehmähaikara
8 Silkkihaikara
9 Jalohaikara
10 Harmaahaikara
11 Kattohaikara
12 Pronssi-ibis
13 Kapustahaikara
14 Isoflamingo
15 Merihanhi
16 Afrikan hanhi
17 Ristisorsa
18 Sinisorsa
19 Harmaasorsa
20 Jouhisorsa
21 Lapasorsa
22 Haapana
23 Tavi
24 Ruskosotka
25 Punapäänarsku
26 Punasotka
27 Tukkasotka
28 Sääksi
29 Iberiankeisarikotka
30 Maakotka
31 Pikkukotka
32 Vuorikotka
33 Liitohaukka
34 Ruskosuohaukka
35 Sinisuohaukka
36 Niittysuohaukka
37 Hiirihaukka
38 Pikkutuulihaukka
39 Tuulihaukka
40 Muuttohaukka
41 Punapyy
42 Liejukana
43 Sulttaanikana
44 Nokikana
45 Isotrappi
46 Meriharakka
47 Kurki
48 Pitkäjalka
49 Avosetti
50 Paksujalka
51 Pikkutylli
52 Tylli
53 Mustajalkatylli
54 Tundrakurmitsa
55 Kapustarinta
56 Töyhtöhyyppä
57 Pulmussirri
58 Karikukko
59 Suosirri
60 Pikkusirri
61 Metsäviklo
62 Rantasipi
63 Punajalkaviklo
64 Mustaviklo
65 Valkoviklo
66 Mustapyrstökuiri
67 Punakuiri
68 Isokuovi
69 Pikkukuovi
70 Taivaanvuohi
71 Naurulokki
72 Mustanmerenlokki
73 Etelänharmaalokki
74 Välimerenlokki
75 Selkälokki
76 Riuttatiira
77 Räyskä
78 Hietakyyhky
79 Kesykyyhky
80 Kalliokyyhky
81 Sepelkyyhky
82 Turkinkyyhky
83 Minervanpöllö
84 Kuningaskalastaja
85 Harjalintu
86 Siniharakka
87 Käpytikka
88 Töyhtökiuru
89 Kangaskiuru
90 Kalliopääsky
91 Haarapääsky
92 Räystäspääsky
93 Niittykirvinen
94 Västäräkki
95 Keltavästäräkki
96 Virtavästäräkki
97 Peukaloinen
98 Punarinta
99 Mustaleppälintu
100 Mustapäätasku
101 Sinirastas
102 Laulurastas
103 Kulorastas
104 Mustarastas
105 Mustapääkerttu
106 Samettipääkerttu
107 Ruskokerttu
108 Heinäkerttu
109 Silkkikerttunen
110 Pajulintu
111 Tiltaltti
112 Pyrstötiainen
113 Sinitiainen
114 Talitiainen
115 Eteleänpuukiipijä
116 Etelänisolepinkäinen
117 Harakka
118 Närhi
119 Naakka
120 Nokivaris
121 Korppi
122 Mustakottarainen
123 Varpunen
124 Peippo
125 Hemppo
126 Tikli
127 Viherpeippo
128 Vihervarpunen
129 Keltahemppo
130 Nokkavarpunen
131 Vuorisirkku
132 Harmaasirkku
133 Vahanokka

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Sääksen poikasen pelastus

Sain puhelin soiton 27.6.2016, jossa perheen äiti kertoi, että heillä on hoidossa pesästä pudonnut sääksen poikanen. Sääksien pesä oli ollut korkeassa puussa avohakkuualueen reunamilla. Kova tuuli oli romahduttanut pesän ja siinä olleet kolme poikasta olivat tippuneet maahan. Vain yksi selvisi pudotuksesta hengissä. Perhe oli seurannut tapahtumia talonsa terassilta ja todenneet parin päivän päästä, että emot eivät käy syöttämässä maassa äänekkäästi kiikittävää poikastaan.

Perheen lapsien äänekkäästä vaatimuksesta poikanen oli haettu kotihoitoon. Kylmettynyt ja jo uupunut poikanen oli pikkuhiljaa vironnut vessan lämmössä ja sille maistui kädestä syötetty tuore kala. Kotihoitoon päädyttyään perheen äiti oli soittanut Heinolan lintutarhaan ohjeita saadakseen. Sieltä oli neuvottu, että lintu pitäisi saada pikimmiten johonkin toiseen sääksen pesään, jossa sillä olisi paremmat edellytykset oppia saalistamaan ja kasvamaan oikeaksi sääkseksi. Lintutarhassa kasvaneella kalasääskellä ei ole oikeastaan kummoisiakaan mahdollisuuksia pärjätä luonnossa.

Lintutarhalta oli annettu minun yhteystietoni. Niinpä kävin hakemassa 8(!) lapsen ahkerasti hoivaaman, nyt jo kovin reippaan ja äänekkäästi kerjäävän sääksen poikasen sijoittaakseni sen jonnekin sopivaan pesään hoidokiksi. Soitin muutamalle rengastajalle ja päädyimme sijoittamaan poikasen ison siirtolohkareen päällä sijaitsevaan pesään. Kukaan meistä ei kylläkään osannut etukäteen sanoa, miten tulokas pesässä otettaisiin vastaan. Ottaisivatko emot poikasen hoitoonsa? Miten jo pesässä mahdollisesti olevien poikasten kävisi jos ne olisivat huomattavasti nuorempia ja pienempiä? Vai jäisikö poikanen ilman ruokaa ja kuolisi pois?

Jätettyämme poikasen pesälle seurasimme hetken emojen reaktiota. Pesällä aina päivystävä naaras lähestyi pesää, mutta ei laskeutunutkaan pesälle. Se teki uuden lähestymisen, mutta kaartoi taasen ohi. Se oli selvästi hämmennyksissään. Taas uusi lähestyminen ja lento puun latvaan. Ei näyttänyt hyvältä. Koska keli oli sateinen päätimme, että emme jää katselemaan pesän lähistöön enempää vaan annamme elämän kulkea omia polkujaan ja poistuimme paikalta. Poikaselle oli annettu hiukan jatkoaikaa ja nyt sen jatko olisi osa luonnon omaa kiertokulkua.

Parin päivän päästä sain viestin rengastajalta, että samalle kivien päällä olevalle pesälle oli tulossa live -nettikamera. Nyt pääsimme näkemään miten siirtoistutus olisi onnistunut. Ja siellähän se oli, kaatosateesta litimärkänä, muiden poikasten seurassa ja emon hellässä huomassa! Hienoa! Nyt siitä kasvaa ihan oikea kalasääski, joka luultavammin palaa Suomeen ja kenties ehkä myös Haukivedelle muutaman vuoden päästä ja kenties perustaa oman pesänsä kumppaninsa kanssa.

Live-nettikameraa voit katsella tästä osoitteesta  http://player.pukkistream.net/kalasaaski.html

Sääsken poikasten tarinaa on seurattu ahkerasti myös sääskifoorumilla: Sääskifoorumi






tiistai 4. elokuuta 2015

Lintumatkat Portugaliin syksyllä 2015

Varaa paikkasi nyt! Linkeistä näet ohjelmat, aikatulun ja hinnat. Syksy on mainiota lintuaikaa Välimeren maissa kun pohjoisesta saapuneet muuttajat ja paikallisena pesivät linnut ovat kaikki nähtävillä!

https://drive.google.com/file/d/0B-jDSfU8AYPKbTYwaXNyZjI1bUE/view?usp=sharing

https://drive.google.com/file/d/0B-jDSfU8AYPKUGlnR2N0YXN3TVk/view?usp=sharing





 


perjantai 29. toukokuuta 2015

KATALONIAN KORPPIKOTKAT


Espanja ja Pyreineden vuoristo on paikka jossa vielä voi nähdä kaikki neljä Euroopassa pesivää korppikotkalajia. Niitä mekin lähdimme katsomaan huhtikuun lopussa 2015.


Korppikotkia liitelemässä

Lento Barcelonaan ja kaupungit tomut taakse mahdollisimman nopeasti. Moottoritie vei kohti Lleidaa, jota ennen käännyimme ensimmäiselle paikallistielle joka hyvältä näytti. Aurinko lämmitti jo yli +20 asteen vaikka oli vasta aamupäivä. Pysähdys tien penkalle ja matkalaukusta kevyttä päälle ja kaukoputket esiin. Harmaasirkut kitisivät peltojen reunamilla ja töyhtökiurut lentelivät mulloksella. Taivaallakin oli liiketteä sillä kattohaikarat, tuulihaukat, turkinkyyhkyt ja mustakottaraiset olivat vilkkaasti liikenteessä. Taas pieni ajo eteenpäin ja vettä ja jäätelöä ostamaan huoltsikalta. Sen pihalla staijatessa löytyikin kaukana taivaanrannassa vuorten juurella kaartelevat reissun ensimmäiset korppikotkat! Vaikka väreily olikin valtaisaa, niin totesimme niiden olevan hanhikorppikotkia: kaksiväriset siivet, ruskea ja musta, erottuvat hyvin ja näin laji erottuu varmasti vähälukuisemmasta munkkikorppikotkasta. Mukava lisä lajilistaan tuli samasta paikasta, sillä reissun ainoa niittysuohaukka teki näyttävän kierroksen lähipeltojen yllä.


Kun matka läheni majapaikkaa, oli selvää, että alavien maiden peltolajit jäisivät taaksemme. Maisemat vaihtuivat vuoristomaisiksi ja saavuimme vehreään Depresiónksi kutsutun alueen keskelle. Pyreiden vuoristo on rakentunut niin, että etelästä työntyvä mannerlaatta nostaa Ranskan ja Espanjan välillä kohoavia Pyreneiden korkeimpia huippuja mutta niiden eteläpuolelle on muodostunut toinen ”poimu”, Pikku Pyreneiden vuoristo. Näiden kahden vuoriston väliin jää rehevä ja verheä laaksoalue. Ranskan puolella tällaista vuoriston rakennetta ei ole. Koska vuoret ovat pääasiassa kalkkikiveä, on vesi uurtanut siihen valtavia kanjoneita jotka saavat tasamaan tallaajan haukkomaan henkeään. Sellaisissa olosuhteissa korppikotkien kaltaiset painavat ja isot linnut saavat hyvin ilmavirtojen aikaan saamaa nostetta siivilleen. 

Matkan majapaikka sijaitsi hienolla paikalla

 Saavuttuamme navigaattorin avustamana mahdollisimman kiemuraisen ja kapean vuoristotien kautta majapaikaamme, joka sijaitsi 1200metriä meren pinnan yläpuolella, meidät otti vastaan ystävällinen herrasmies joka sujuvalla espanjalla selitti meille kieliummikoille 1800-luvun alussa rakennetun jykevän kivitalon käyttöohjeita. Asiat tulivat kerralla selviksi sillä hoimme uskotavasti sopivin välein ”si si”. Talossa oli aurinkosähkö ja loput toiminnot kaasulla. Varasto olikin kaasupulloja puolillaan, joten ei huolta, talo oli kuin tehty tälle porukalle. Pihalta oli aivan mahtavat näkymät vuoristoon ja taivaalla lenteli korppikotkia! Tuskin oli vuokraisäntä saanut asiansa selvitetyksi kun kaikki olimme rivissa pihalla ja osoittelimme tohkeissamme taivaalle. Ja koska elämme globaalissa maailmassa jossa kaikki ymmärtävät kaikkea, huikkasi isäntä ”Si si, aguila, mucho aguila!” Kyllä nyt kelpasi aloittaa pihapinnojen laskenta. Pihapinnoja kertyi kaikkiaan 45 kappaletta. Lista ei ole ollenkaan huono, sillä kaikki retken korppikotkalajit nähtiin hyvin myös pihamaalta. Lajilista on tämän kertomuksen lopussa.

Vuoriuunilintu majapaikan pihamaalta

Seuraavana päivänä oli vuorossa opastettu linturetki. Olin tilannut retken oppaaksi Steve Westin, joka on pitkän linjan lintuharrastaja ja ammattiopas. Hänen johdollaan aloitimme tutustumisen Katalonian lintukohteisiin ja tietenkin korppikotkiin. Harmiksemme keli ei ollut oikein suotuisa, sillä oli pilvistä, tuulista ja välillä satelikin hiukan. Näimme silti hienosti partakorppikotkia, hanhikorppikotkia ja pikkukorppikotkia sekä mm maakotkan, pikkukotkan, muuttohaukan, haarahaukan ja joka paikan lajin isohaarahaukan. Aamulla majoituksesta lähtiessämme oli läheisen kylän raunioilla hienosti 40 yksilön parvi hanhikorppikotkia istuskelemassa. Ja kuten kunnon turistien kuuluukin hienon nähtävyyden nähdessään, kaikkien kamerat ikuistivat tismalleen saman näkymän. Kiivetessämme oppaamme johdolla autolla yhä ylemmäksi huonokuntoisia vuoristoteitä, näimme myös alueen muutakin eläimistöä: metsäkauriita loikki kepeästi ylöspäin tiheitä mänty- ja tammimetsiköitä muutamn kerran. Niitä olikin lohdullista katsella, sillä vatsanpohjaa kouraisi aina alaspäin katsellessa, sillä kaiteita ei teissä ollut ja rotkot olivat TODELLA syviä ja vähän käytetyt tiet huonokuntoisia. Onneksi vastaantulijoita ei juurikaan ollut, sillä vuoristojen kylät ovat autioituneet ja väki muuttanut kaupunkeihin helpomman elämän ääreen. Mutta kuten aina, perillä olo palkitsee: sitruunahemppo hyppeli koleassa kevätsäässä edessämme olevalla kumpareella. Olipa se korea näky! Ja taivaalla kierteli jälleen isoja ”mattoja”, partakorppikotkia, pikkukorppikotkia ja hanhikorppikotkia. Emme pysyneet enää laskuissa kuinka monta partakorppikotkayksilöä olimmekaan nähneet, nuoria sekä vanhoja. Pikkukorppikotkat ovat Espanjassa pesiviä muuttolintuja ja niitä näkyikin selvästi vähemmän. Se on helppo erottaa kauempaakin saman värisestä pikkukotkasta eri muotoisen ja kokonaan valkoisen pyrstönsä ansiosta.

Nuori partakorppikotka

Pikkukorppikotka

Pikkukotka



Teimme vielä retken alavimmille maille ja matkalla pysähtelimme sopiville paikoille. Lajilista alkoi täyttyä ensin vuoriston lajeista kuten tulipäähippiäisitä, pensassirkuista, vuoriuunilinnuista, vihertikasta, koskikarasta, kalliopääskyistä ja jatkui alavien maiden lajeihin kuten minervanpöllö, sininärhi, mehiläissyöjä ja paksujalka. Kävimme katsomassa myös pikkutuulihaukoille rakennettua majataloa eli korkeaa rakennusta jonka jokaiselle seinälle oli tehty useita pesimäonkaloita. Näimme lennossa mutamia pikkutuulihaukka pariskuntia, mutta niiden tulevaisuus ei kuulostanut hyvältä. Steve kertoi meille surullista tarinaa alueen luonnontilaisten arojen joukkotuhosta: ne oli melkein kaikki otettu tehoviljelyyn ja kastelusysteemit muuttivat ennen lintujen kannalta elintärkeän luontaisen kuivan aron nyt yksitoikkoiseksi viljapelloiksi. Oikeistohallitus oli lyönyt viimeisen niitin arkkuun ja ollut välittämättä suojelusopimuksista ja ottanut loputkin arot viljelykäyttöön. Jostain syystä olisimme halunneet jatkaa keskustelua aiheesta pidempääkin, mutta navakka tuuli kaatoi kaukoputket ja vei lippikset päästä ja niinpä päätimme jättää Lleidan ympäristön taaksemme. Opastetun retken päättyessä lajisaldo oli jo 69. Päivän 70:s laji tuli kun illan pimetessä lehtopöllöt aloittivat huhuilunsa ja metallisen kvit-huutonsa mökin ympärillä, jotka muuten kuuluivat puolimetristen kiviseinienkin läpi.

Mehiläissyöjä

Isohaarahaukka

Sininärhi

Seuraavaksi päiväksi olikin sovittu reippailua sillä autossa oli istuttu jo tarpeeksi. Ilma oli mitä mainioin ja tuuli oli mukavan viileä. Emme olleet ehtineet vielä kauksikaan mökiltä kun päidemme yltä kuului mahtavaa huminaa. Ensin yksi korppikotka liiti ylitsemme ja sitten kohta toinen. Ja pian niitä tuli yhä lisää ja lisää. Lähimmillään ne liitivät noin 10m korkeudelta päidemme yli. Mikä ääni niiden siivistä lähtikään! Ne kaikki syöksyivät määrätietoisesti edessämme aukeavaan rotkoon. Emme nähneet rotkoon, mutta oletimme siellä olevan jotain syötävää korppikotkille. Ehkä maatilan isäntä oli teurastanut eläimen ja vienyt teurasjätteet ulos? Joka tapauksessa korppikotkia ehti tulla paikalle aika läjä, mutta pian ne alkoivat vain tyypilliseen tapaansa kierrellä taivaalla paikan yllä ja luultavammin vain ensimmäiset saivat jotain syödäkseen. Mutta olipa kokemus!

Hanhikorppikotka

Keskiviikkona ajoimme reittiä, jota Steve oli meille suositellut. Tie näytti yhtä kimurantilta kuin meidän ”omakin” mökkitie, mutta ei muuta kuin vaihdetta pienemmälle ja kaasua lisää. Keli oli sateinen ja pysähtelimme aina kun sade vähän hellitti. Löysimme mukavan etelänpuoleisen rinteen, jonka alapuolella avautui perinteinen maalismaisema pienine peltoineen ja laidunalueineen. Sen yläpuolella eli selkämme takana alkoi pensaskerros ja karumpi luonnontilainen rinnekasvillisuus. Tämä olikin varsin oiva paikka pikkulintujen katseluun. Ensin esittäytyi kaunis ruskokerttu hauskoine pitkine pyrstöineen ja seuraavaksi saimme katsella lähieteäisyydeltä kivikkotöyhtökiurua ja kangaskiurua. Mustapäätaskulla oli jo poikaset tien varren karhunvatukkapensaassa ja emot kantoivat toukkia nälkäisiin kitoihin. Komea ja värikäs kivikkorastaskoiras ilmestyi pellon reunan puskiin ja pysyi näkyvillä melkein koko pitkän pysähdyksen ajan. Meitä kaikkia ilahdutti nähdä myös peltosirkku, joita kovin harvoin enää tapaa kotona. Nummikirvisen tunnistaminen tuotti ensin vaikeuksia, mutta kun hoksasimme kyyryssä istuvan ja sateesta märän linnun kirviseksi niin asia helpottui kummasti: se on kirviseksi hyvin vähäviiruinen ja siksi tuntomerkkejä ei oikein ensin tahdo löytyä. Matkan jatkuessa kelikin parani ja löysimme mm punapäälepinkäisen, parven mehiläissyöjiä ja rastaskerttusen raksuttamassa vuoriston tekoaltaan reunamilla kasvavassa ruovikossa.


Torstaina suuntasimme pohjoisemmaksi ja arvatkaa millaisia teitä oli luvassa? No ei ainakaan suoria eikä tasaisia. Kieputtelimme lumihuippuisten vuoristojen reunamilla ja katselimme välillä maisemia ja välillä lintuja. Löysimme korppikotkia, reissun ensimmäiset mehiläishaukat, alppinaakkoja ja alppivaraiksia joita olikin aina siellä missä korppikotkiakin. Huimia maisemia ja huimia teitä. Lopuksi laskeuduimme majapaikkamme eteläpuolelle ja jalkauduimme kävelemään vanhaa museotietä pitkin joka kulki uskomattoman upeassa kanjonissa. Vuoren seinämät saivat veden kohinan voimistumaan ja peukaloisen laulu joen reunamilta kuulosti kuin kaujuttimesta tulevalta. Korppikotkia istuskeli vuoren kielekkeillä ja niitä liiteli jokiuomaa seuraten edes takaisin. Kalliopääskyt lentelivät katselukorkeudella ja niitä olisi voinut melkein koskea, niin läheltä ne lensivät. Yksinäinen virtavästäräkki piiskutti menemään jokiuomassa ja rantasipit pitivät teerenpeliä keskellä jokiuomaa olevassa soraikossa. Paikka oli uskomattoman kaunis ja vuoret siinä ympärillä jyhkeitä.



Perjantaina olikin sitten jo kotiin lähdön aika. Koska kone lähti vasta vähän ennen yhtätoista illalla, oli meillä aikaa tehdä piipahdus Ebron jokilaakson kuuluisille suola-altaille. Tiedossa oli, että lintuja siellä tuskin enää olisi tähän aikaan vuodesta, mutta halusimme nähdä tuon erikoisen alueen. Vähän ennen altaille tuloa löytyi lammikko jossa taaperteli muutama tylli ja pitkäjalka, sekä usikenteli nokikana sekä naurulokki. Suola-altaille tullessamme niissä ei ollut enää vettä ja siellä talvehtivat linnut, mm sadat kurjet, olivat jo lähteneet pesimäpaikoilleen. Altaalla kyhjötti yksi mustajalkatyllipari, joten mukava havinto sekin. Ympärillä olevat maat olivat suureksi osaksi viljeltyjä mutta luonnontilaisiakin maita oli. Sieltä löytyi mm tuulihaukkoja, arokiuruja ja pikkukiuruja. Harmillisesti aikatulu painoi päälle emmekä ehtineet tutkia aluetta kovinkaan tarkasti. 



Kotimatka on aina pitkä ja väsyttävä, mutta päälimmäiseksi tunteeksi jäi se, että olimme saavuttaneet sen mitä olimme tulleet hakemaankiin: korppikotkia nähtiin paljon ja läheltä ja kaikkien suuri toive nähdä partakorppikotka toteuti yli odotusten. Ainoa laji jota emme nähneet oli munkkikorppikotka, mutta sitähän voi lähteä katsomaan sitten toisella kertaa.

Lajilista (PP = pihapinna)
1 Harmaahaikara PP Katalonia
2 Kattohaikara
Katalonia
3 Sinisorsa
Katalonia
4 Partakorppikotka PP Katalonia
5 Hanhikorppikotka PP Katalonia
6 Pikkukorppikotka PP Katalonia
7 Maakotka
Katalonia
8 Käärmekotka PP Katalonia
9 Pikkukotka PP Katalonia
10 Isohaarahaukka PP Katalonia
11 Haarahaukka PP Katalonia
12 Ruskosuohaukka
Katalonia
13 Niittysuohaukka
Katalonia
14 Hiirihaukka PP Katalonia
15 Mehiläishaukka
Katalonia
16 Varpushaukka PP Katalonia
17 Pikkutuulihaukka
Katalonia
18 Tuulihaukka
Katalonia
19 Nuolihaukka PP Katalonia
20 Muuttohaukka PP Katalonia
21 Punapyy PP Katalonia
22 Viiriäinen
Katalonia
23 Nokikana
Aragon
24 Pitkäjalka
Aragon
25 Paksujalka
Katalonia
26 Tylli
Aragon
27 Mustajalkatylli
Aragon
28 Rantasipi
Katalonia
29 Punajalkaviklo
Aragon
30 Naurulokki
Aragon
31 Etelänharmaalokki
Katalonia
32 Kesykyyhky
Katalonia
33 Sepelkyyhky PP Katalonia
34 Turkinkyyhky
Katalonia
35 Käki PP Katalonia
36 Lehtopöllö PP Katalonia
37 Minervanpöllö
Katalonia
38 Tervapääsky
Katalonia
39 Harjalintu PP Katalonia
40 Mehiläissyöjä
Katalonia
41 Sininärhi
Katalonia
42 Vihertikka
Katalonia
43 Käpytikka PP Katalonia
44 Käenpiika PP Katalonia
45 Töyhtökiuru
Katalonia
46 Kivikkotöyhtökiuru
Katalonia
47 Kangaskiuru
Katalonia
48 Pikkukiuru
Aragon
49 Arokiuru
Katalonia
50 Kalliopääsky
Katalonia
51 Haarapääsky PP Katalonia
52 Räystäspääsky
Katalonia
53 Nummikirvinen
Katalonia
54 Västäräkki PP Katalonia
55 Virtavästäräkki
Katalonia
56 Peukaloinen PP Katalonia
57 Koskikara
Katalonia
58 Punarinta PP Katalonia
59 Etelänsatakieli PP Katalonia
60 Mustaleppälintu PP Katalonia
61 Kivitasku
Katalonia
62 Mustapäätasku
Katalonia
63 Sinirastas
Katalonia
64 Kivikkorastas
Katalonia
65 Laulurastas PP Katalonia
66 Kulorastas
Katalonia
67 Mustarastas PP Katalonia
68 Mustapääkerttu PP Katalonia
69 Lännenorfeuskerttu
Katalonia
70 Rusorintakerttu PP Katalonia
71 Ruskokerttu
Katalonia
72 Rastaskerttunen
Katalonia
73 Pajulintu PP Katalonia
74 Vuoriuunilintu PP Katalonia
75 Tiltaltti PP Katalonia
76 Hippiäinen PP Katalonia
77 Tulipäähippiäinen
Katalonia
78 Pyrstötiainen PP Katalonia
79 Töyhtötiainen
Katalonia
80 Sinitiainen PP Katalonia
81 Talitiainen PP Katalonia
82 Pähkinänakkeli PP Katalonia
83 Eteleänpuukiipijä PP Katalonia
84 Etelänisolepinkäinen
Katalonia
85 Punapäälepinkäinen
Katalonia
86 Harakka PP Katalonia
87 Närhi PP Katalonia
88 Alppivaris
Katalonia
89 Alppinaakka
Katalonia
90 Nokivaris
Katalonia
91 Korppi PP Katalonia
92 Kottarainen
Katalonia
93 Mustakottarainen
Katalonia
94 Kuhanäkeittäjä PP Katalonia
95 Varpunen
Katalonia
96 Peippo PP Katalonia
97 Tikli
Katalonia
98 Viherpeippo PP Katalonia
99 Sitruunahemppo
Katalonia
100 Keltahemppo
Katalonia
101 Punatulkku PP Katalonia
102 Nokkavarpunen
Katalonia
103 Peltosirkku
Katalonia
104 Keltasirkku
Katalonia
105 Pensasirkku PP Katalonia
106 Vuorisirkku
Katalonia
107 Harmaasirkku
Katalonia