KATALONIAN KORPPIKOTKAT
Espanja ja Pyreineden vuoristo on
paikka jossa vielä voi nähdä kaikki neljä Euroopassa pesivää
korppikotkalajia. Niitä mekin lähdimme katsomaan huhtikuun lopussa
2015.
Korppikotkia liitelemässä |
Lento Barcelonaan ja kaupungit tomut
taakse mahdollisimman nopeasti. Moottoritie vei kohti Lleidaa, jota
ennen käännyimme ensimmäiselle paikallistielle joka hyvältä
näytti. Aurinko lämmitti jo yli +20 asteen vaikka oli vasta
aamupäivä. Pysähdys tien penkalle ja matkalaukusta kevyttä
päälle ja kaukoputket esiin. Harmaasirkut kitisivät peltojen
reunamilla ja töyhtökiurut lentelivät mulloksella. Taivaallakin
oli liiketteä sillä kattohaikarat, tuulihaukat, turkinkyyhkyt ja
mustakottaraiset olivat vilkkaasti liikenteessä. Taas pieni ajo
eteenpäin ja vettä ja jäätelöä ostamaan huoltsikalta. Sen
pihalla staijatessa löytyikin kaukana taivaanrannassa vuorten
juurella kaartelevat reissun ensimmäiset korppikotkat! Vaikka
väreily olikin valtaisaa, niin totesimme niiden olevan
hanhikorppikotkia: kaksiväriset siivet, ruskea ja musta, erottuvat
hyvin ja näin laji erottuu varmasti vähälukuisemmasta
munkkikorppikotkasta. Mukava lisä lajilistaan tuli samasta paikasta,
sillä reissun ainoa niittysuohaukka teki näyttävän kierroksen
lähipeltojen yllä.
Kun matka läheni majapaikkaa, oli
selvää, että alavien maiden peltolajit jäisivät taaksemme.
Maisemat vaihtuivat vuoristomaisiksi ja saavuimme vehreään
Depresiónksi kutsutun alueen
keskelle. Pyreiden vuoristo on rakentunut niin, että etelästä
työntyvä mannerlaatta nostaa Ranskan ja Espanjan välillä kohoavia
Pyreneiden korkeimpia huippuja mutta niiden eteläpuolelle on
muodostunut toinen ”poimu”, Pikku Pyreneiden vuoristo. Näiden
kahden vuoriston väliin jää rehevä ja verheä laaksoalue. Ranskan
puolella tällaista vuoriston rakennetta ei ole. Koska vuoret ovat
pääasiassa kalkkikiveä, on vesi uurtanut siihen valtavia
kanjoneita jotka saavat tasamaan tallaajan haukkomaan henkeään.
Sellaisissa olosuhteissa korppikotkien kaltaiset painavat ja isot
linnut saavat hyvin ilmavirtojen aikaan saamaa nostetta siivilleen.
Matkan majapaikka sijaitsi hienolla paikalla |
Saavuttuamme
navigaattorin avustamana mahdollisimman kiemuraisen ja kapean
vuoristotien kautta majapaikaamme, joka sijaitsi 1200metriä meren
pinnan yläpuolella, meidät otti vastaan ystävällinen herrasmies
joka sujuvalla espanjalla selitti meille kieliummikoille 1800-luvun
alussa rakennetun jykevän kivitalon käyttöohjeita. Asiat tulivat
kerralla selviksi sillä hoimme uskotavasti sopivin välein ”si
si”. Talossa oli aurinkosähkö ja loput toiminnot kaasulla.
Varasto olikin kaasupulloja puolillaan, joten ei huolta, talo oli
kuin tehty tälle porukalle. Pihalta oli aivan mahtavat näkymät
vuoristoon ja taivaalla lenteli korppikotkia! Tuskin oli vuokraisäntä
saanut asiansa selvitetyksi kun kaikki olimme rivissa pihalla ja
osoittelimme tohkeissamme taivaalle. Ja koska elämme globaalissa
maailmassa jossa kaikki ymmärtävät kaikkea, huikkasi isäntä ”Si
si, aguila, mucho aguila!” Kyllä nyt kelpasi aloittaa pihapinnojen
laskenta. Pihapinnoja kertyi kaikkiaan 45 kappaletta. Lista ei ole
ollenkaan huono, sillä kaikki retken korppikotkalajit nähtiin hyvin
myös pihamaalta. Lajilista on tämän kertomuksen lopussa.
Vuoriuunilintu majapaikan pihamaalta |
Seuraavana päivänä
oli vuorossa opastettu linturetki. Olin tilannut retken oppaaksi
Steve Westin, joka on pitkän linjan lintuharrastaja ja ammattiopas.
Hänen johdollaan aloitimme tutustumisen Katalonian lintukohteisiin
ja tietenkin korppikotkiin. Harmiksemme keli ei ollut oikein
suotuisa, sillä oli pilvistä, tuulista ja välillä satelikin
hiukan. Näimme silti hienosti partakorppikotkia, hanhikorppikotkia
ja pikkukorppikotkia sekä mm maakotkan, pikkukotkan, muuttohaukan,
haarahaukan ja joka paikan lajin isohaarahaukan. Aamulla
majoituksesta lähtiessämme oli läheisen kylän raunioilla hienosti
40 yksilön parvi hanhikorppikotkia istuskelemassa. Ja kuten kunnon
turistien kuuluukin hienon nähtävyyden nähdessään, kaikkien
kamerat ikuistivat tismalleen saman näkymän. Kiivetessämme
oppaamme johdolla autolla yhä ylemmäksi huonokuntoisia
vuoristoteitä, näimme myös alueen muutakin eläimistöä:
metsäkauriita loikki kepeästi ylöspäin tiheitä mänty- ja
tammimetsiköitä muutamn kerran. Niitä olikin lohdullista katsella,
sillä vatsanpohjaa kouraisi aina alaspäin katsellessa, sillä
kaiteita ei teissä ollut ja rotkot olivat TODELLA syviä ja vähän
käytetyt tiet huonokuntoisia. Onneksi vastaantulijoita ei juurikaan
ollut, sillä vuoristojen kylät ovat autioituneet ja väki muuttanut
kaupunkeihin helpomman elämän ääreen. Mutta kuten aina, perillä
olo palkitsee: sitruunahemppo hyppeli koleassa kevätsäässä
edessämme olevalla kumpareella. Olipa se korea näky! Ja taivaalla
kierteli jälleen isoja ”mattoja”, partakorppikotkia,
pikkukorppikotkia ja hanhikorppikotkia. Emme pysyneet enää
laskuissa kuinka monta partakorppikotkayksilöä olimmekaan nähneet,
nuoria sekä vanhoja. Pikkukorppikotkat ovat Espanjassa pesiviä
muuttolintuja ja niitä näkyikin selvästi vähemmän. Se on helppo
erottaa kauempaakin saman värisestä pikkukotkasta eri muotoisen ja
kokonaan valkoisen pyrstönsä ansiosta.
Nuori partakorppikotka |
Pikkukorppikotka |
Pikkukotka |
Teimme vielä
retken alavimmille maille ja matkalla pysähtelimme sopiville
paikoille. Lajilista alkoi täyttyä ensin vuoriston lajeista kuten
tulipäähippiäisitä, pensassirkuista, vuoriuunilinnuista,
vihertikasta, koskikarasta, kalliopääskyistä ja jatkui alavien
maiden lajeihin kuten minervanpöllö, sininärhi, mehiläissyöjä
ja paksujalka. Kävimme katsomassa myös pikkutuulihaukoille
rakennettua majataloa eli korkeaa rakennusta jonka jokaiselle
seinälle oli tehty useita pesimäonkaloita. Näimme lennossa mutamia
pikkutuulihaukka pariskuntia, mutta niiden tulevaisuus ei kuulostanut
hyvältä. Steve kertoi meille surullista tarinaa alueen
luonnontilaisten arojen joukkotuhosta: ne oli melkein kaikki otettu
tehoviljelyyn ja kastelusysteemit muuttivat ennen lintujen kannalta
elintärkeän luontaisen kuivan aron nyt yksitoikkoiseksi
viljapelloiksi. Oikeistohallitus oli lyönyt viimeisen niitin arkkuun
ja ollut välittämättä suojelusopimuksista ja ottanut loputkin
arot viljelykäyttöön. Jostain syystä olisimme halunneet jatkaa
keskustelua aiheesta pidempääkin, mutta navakka tuuli kaatoi
kaukoputket ja vei lippikset päästä ja niinpä päätimme jättää
Lleidan ympäristön taaksemme. Opastetun retken päättyessä
lajisaldo oli jo 69. Päivän 70:s laji tuli kun illan pimetessä
lehtopöllöt aloittivat huhuilunsa ja metallisen kvit-huutonsa mökin
ympärillä, jotka muuten kuuluivat puolimetristen kiviseinienkin
läpi.
Mehiläissyöjä |
Isohaarahaukka |
Sininärhi |
Seuraavaksi
päiväksi olikin sovittu reippailua sillä autossa oli istuttu jo
tarpeeksi. Ilma oli mitä mainioin ja tuuli oli mukavan viileä. Emme
olleet ehtineet vielä kauksikaan mökiltä kun päidemme yltä
kuului mahtavaa huminaa. Ensin yksi korppikotka liiti ylitsemme ja
sitten kohta toinen. Ja pian niitä tuli yhä lisää ja lisää.
Lähimmillään ne liitivät noin 10m korkeudelta päidemme yli. Mikä
ääni niiden siivistä lähtikään! Ne kaikki syöksyivät
määrätietoisesti edessämme aukeavaan rotkoon. Emme nähneet
rotkoon, mutta oletimme siellä olevan jotain syötävää
korppikotkille. Ehkä maatilan isäntä oli teurastanut eläimen ja
vienyt teurasjätteet ulos? Joka tapauksessa korppikotkia ehti tulla
paikalle aika läjä, mutta pian ne alkoivat vain tyypilliseen
tapaansa kierrellä taivaalla paikan yllä ja luultavammin vain
ensimmäiset saivat jotain syödäkseen. Mutta olipa kokemus!
Hanhikorppikotka |
Keskiviikkona
ajoimme reittiä, jota Steve oli meille suositellut. Tie näytti yhtä
kimurantilta kuin meidän ”omakin” mökkitie, mutta ei muuta kuin
vaihdetta pienemmälle ja kaasua lisää. Keli oli sateinen ja
pysähtelimme aina kun sade vähän hellitti. Löysimme mukavan
etelänpuoleisen rinteen, jonka alapuolella avautui perinteinen
maalismaisema pienine peltoineen ja laidunalueineen. Sen yläpuolella
eli selkämme takana alkoi pensaskerros ja karumpi luonnontilainen
rinnekasvillisuus. Tämä olikin varsin oiva paikka pikkulintujen
katseluun. Ensin esittäytyi kaunis ruskokerttu hauskoine pitkine
pyrstöineen ja seuraavaksi saimme katsella lähieteäisyydeltä
kivikkotöyhtökiurua ja kangaskiurua. Mustapäätaskulla oli jo
poikaset tien varren karhunvatukkapensaassa ja emot kantoivat toukkia
nälkäisiin kitoihin. Komea ja värikäs kivikkorastaskoiras
ilmestyi pellon reunan puskiin ja pysyi näkyvillä melkein koko
pitkän pysähdyksen ajan. Meitä kaikkia ilahdutti nähdä myös
peltosirkku, joita kovin harvoin enää tapaa kotona. Nummikirvisen
tunnistaminen tuotti ensin vaikeuksia, mutta kun hoksasimme kyyryssä
istuvan ja sateesta märän linnun kirviseksi niin asia helpottui
kummasti: se on kirviseksi hyvin vähäviiruinen ja siksi
tuntomerkkejä ei oikein ensin tahdo löytyä. Matkan jatkuessa
kelikin parani ja löysimme mm punapäälepinkäisen, parven
mehiläissyöjiä ja rastaskerttusen raksuttamassa vuoriston
tekoaltaan reunamilla kasvavassa ruovikossa.
Torstaina
suuntasimme pohjoisemmaksi ja arvatkaa millaisia teitä oli luvassa?
No ei ainakaan suoria eikä tasaisia. Kieputtelimme lumihuippuisten
vuoristojen reunamilla ja katselimme välillä maisemia ja välillä
lintuja. Löysimme korppikotkia, reissun ensimmäiset mehiläishaukat,
alppinaakkoja ja alppivaraiksia joita olikin aina siellä missä
korppikotkiakin. Huimia maisemia ja huimia teitä. Lopuksi
laskeuduimme majapaikkamme eteläpuolelle ja jalkauduimme kävelemään
vanhaa museotietä pitkin joka kulki uskomattoman upeassa kanjonissa.
Vuoren seinämät saivat veden kohinan voimistumaan ja peukaloisen
laulu joen reunamilta kuulosti kuin kaujuttimesta tulevalta.
Korppikotkia istuskeli vuoren kielekkeillä ja niitä liiteli
jokiuomaa seuraten edes takaisin. Kalliopääskyt lentelivät
katselukorkeudella ja niitä olisi voinut melkein koskea, niin
läheltä ne lensivät. Yksinäinen virtavästäräkki piiskutti
menemään jokiuomassa ja rantasipit pitivät teerenpeliä keskellä
jokiuomaa olevassa soraikossa. Paikka oli uskomattoman kaunis ja
vuoret siinä ympärillä jyhkeitä.
Perjantaina olikin
sitten jo kotiin lähdön aika. Koska kone lähti vasta vähän ennen
yhtätoista illalla, oli meillä aikaa tehdä piipahdus Ebron
jokilaakson kuuluisille suola-altaille. Tiedossa oli, että lintuja
siellä tuskin enää olisi tähän aikaan vuodesta, mutta halusimme
nähdä tuon erikoisen alueen. Vähän ennen altaille tuloa löytyi
lammikko jossa taaperteli muutama tylli ja pitkäjalka, sekä
usikenteli nokikana sekä naurulokki. Suola-altaille tullessamme
niissä ei ollut enää vettä ja siellä talvehtivat linnut, mm
sadat kurjet, olivat jo lähteneet pesimäpaikoilleen. Altaalla
kyhjötti yksi mustajalkatyllipari, joten mukava havinto sekin.
Ympärillä olevat maat olivat suureksi osaksi viljeltyjä mutta
luonnontilaisiakin maita oli. Sieltä löytyi mm tuulihaukkoja,
arokiuruja ja pikkukiuruja. Harmillisesti aikatulu painoi päälle
emmekä ehtineet tutkia aluetta kovinkaan tarkasti.
Kotimatka on aina
pitkä ja väsyttävä, mutta päälimmäiseksi tunteeksi jäi se,
että olimme saavuttaneet sen mitä olimme tulleet hakemaankiin:
korppikotkia nähtiin paljon ja läheltä ja kaikkien suuri toive
nähdä partakorppikotka toteuti yli odotusten. Ainoa laji jota emme
nähneet oli munkkikorppikotka, mutta sitähän voi lähteä
katsomaan sitten toisella kertaa.
Lajilista (PP = pihapinna)
1 | Harmaahaikara | PP | Katalonia |
2 | Kattohaikara | Katalonia | |
3 | Sinisorsa | Katalonia | |
4 | Partakorppikotka | PP | Katalonia |
5 | Hanhikorppikotka | PP | Katalonia |
6 | Pikkukorppikotka | PP | Katalonia |
7 | Maakotka | Katalonia | |
8 | Käärmekotka | PP | Katalonia |
9 | Pikkukotka | PP | Katalonia |
10 | Isohaarahaukka | PP | Katalonia |
11 | Haarahaukka | PP | Katalonia |
12 | Ruskosuohaukka | Katalonia | |
13 | Niittysuohaukka | Katalonia | |
14 | Hiirihaukka | PP | Katalonia |
15 | Mehiläishaukka | Katalonia | |
16 | Varpushaukka | PP | Katalonia |
17 | Pikkutuulihaukka | Katalonia | |
18 | Tuulihaukka | Katalonia | |
19 | Nuolihaukka | PP | Katalonia |
20 | Muuttohaukka | PP | Katalonia |
21 | Punapyy | PP | Katalonia |
22 | Viiriäinen | Katalonia | |
23 | Nokikana | Aragon | |
24 | Pitkäjalka | Aragon | |
25 | Paksujalka | Katalonia | |
26 | Tylli | Aragon | |
27 | Mustajalkatylli | Aragon | |
28 | Rantasipi | Katalonia | |
29 | Punajalkaviklo | Aragon | |
30 | Naurulokki | Aragon | |
31 | Etelänharmaalokki | Katalonia | |
32 | Kesykyyhky | Katalonia | |
33 | Sepelkyyhky | PP | Katalonia |
34 | Turkinkyyhky | Katalonia | |
35 | Käki | PP | Katalonia |
36 | Lehtopöllö | PP | Katalonia |
37 | Minervanpöllö | Katalonia | |
38 | Tervapääsky | Katalonia | |
39 | Harjalintu | PP | Katalonia |
40 | Mehiläissyöjä | Katalonia | |
41 | Sininärhi | Katalonia | |
42 | Vihertikka | Katalonia | |
43 | Käpytikka | PP | Katalonia |
44 | Käenpiika | PP | Katalonia |
45 | Töyhtökiuru | Katalonia | |
46 | Kivikkotöyhtökiuru | Katalonia | |
47 | Kangaskiuru | Katalonia | |
48 | Pikkukiuru | Aragon | |
49 | Arokiuru | Katalonia | |
50 | Kalliopääsky | Katalonia | |
51 | Haarapääsky | PP | Katalonia |
52 | Räystäspääsky | Katalonia | |
53 | Nummikirvinen | Katalonia | |
54 | Västäräkki | PP | Katalonia |
55 | Virtavästäräkki | Katalonia | |
56 | Peukaloinen | PP | Katalonia |
57 | Koskikara | Katalonia | |
58 | Punarinta | PP | Katalonia |
59 | Etelänsatakieli | PP | Katalonia |
60 | Mustaleppälintu | PP | Katalonia |
61 | Kivitasku | Katalonia | |
62 | Mustapäätasku | Katalonia | |
63 | Sinirastas | Katalonia | |
64 | Kivikkorastas | Katalonia | |
65 | Laulurastas | PP | Katalonia |
66 | Kulorastas | Katalonia | |
67 | Mustarastas | PP | Katalonia |
68 | Mustapääkerttu | PP | Katalonia |
69 | Lännenorfeuskerttu | Katalonia | |
70 | Rusorintakerttu | PP | Katalonia |
71 | Ruskokerttu | Katalonia | |
72 | Rastaskerttunen | Katalonia | |
73 | Pajulintu | PP | Katalonia |
74 | Vuoriuunilintu | PP | Katalonia |
75 | Tiltaltti | PP | Katalonia |
76 | Hippiäinen | PP | Katalonia |
77 | Tulipäähippiäinen | Katalonia | |
78 | Pyrstötiainen | PP | Katalonia |
79 | Töyhtötiainen | Katalonia | |
80 | Sinitiainen | PP | Katalonia |
81 | Talitiainen | PP | Katalonia |
82 | Pähkinänakkeli | PP | Katalonia |
83 | Eteleänpuukiipijä | PP | Katalonia |
84 | Etelänisolepinkäinen | Katalonia | |
85 | Punapäälepinkäinen | Katalonia | |
86 | Harakka | PP | Katalonia |
87 | Närhi | PP | Katalonia |
88 | Alppivaris | Katalonia | |
89 | Alppinaakka | Katalonia | |
90 | Nokivaris | Katalonia | |
91 | Korppi | PP | Katalonia |
92 | Kottarainen | Katalonia | |
93 | Mustakottarainen | Katalonia | |
94 | Kuhanäkeittäjä | PP | Katalonia |
95 | Varpunen | Katalonia | |
96 | Peippo | PP | Katalonia |
97 | Tikli | Katalonia | |
98 | Viherpeippo | PP | Katalonia |
99 | Sitruunahemppo | Katalonia | |
100 | Keltahemppo | Katalonia | |
101 | Punatulkku | PP | Katalonia |
102 | Nokkavarpunen | Katalonia | |
103 | Peltosirkku | Katalonia | |
104 | Keltasirkku | Katalonia | |
105 | Pensasirkku | PP | Katalonia |
106 | Vuorisirkku | Katalonia | |
107 | Harmaasirkku | Katalonia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti