FinnTrek

Linturetki Limingan lahdelle 5. - 7.7.2013

Hyppäsin hetken mielijohteesta mukaan bongariporukkaan joka oli menossa hakemaan pinnaa hietatiirasta Limingan lahdelta. Kyseinen otus (ja yksilö) on asustanut kuulemma jo 4 vuotta Lumijoen Sannanlahden lintutornin edustalla olevalla riuttasaarella, vaikka sen elinalueet ovat oikeastaan Välimeren, Mustanmeren ja Kaspianmeren seutuvilla. Hietatiira syö pääasiassa hyönteisiä, eritoten sudenkorentoja. Matkaan lähdettiin viiden aikaan perjantai-iltana ja ajomatkaa oli tiedossa reilut 400km. Yövyimme siistissä ja mukavassa mökissä Värminkosken pienellä ja rauhallisella leirintäalueella http://www.liminka.fi/sivu/fi/matkailijalle/majoitus/ Perillä oltiin usean tuulihaukan ja yhden suopöllön kera joskus 22:00 aikoihin. Vielä hetken istuimme ja tutkimme netistä hietatiiran kuvia ja pähkäilimme sen eroja muihin tiiroihin.

Lauantaiaamuna nousimme ylös klo 05:00 sumuun ja sateeseen. Matkalla tornille Kristiina huomasi tien vierellä sähkötolpan nokassa istuvan muuttohaukan jonka minäkin ehdin kyllä hyvin nähdä, vaikkakin pikaisesti, ennen kuin se katosi jonnekin peltojen yli. Elis! Päästyämme tornille, ekaan pari tuntiseen torotussessioomme, totesimme että näkyvyys riuttasaarelle oli olematon ja muutenkin sää hyvään tunnistamiseen kehno. Sade oli loppunut, mutta sumua merellä oli kuitenkin aika paljon. Minun ilokseni tornilla pyöri nuoria keltavästäräkkejä joita oli hyvä opiskella. Katselimme kukin suuntaamme kun yhtä aikaa Kristiinan kanssa äkkäsimme veden päällä lentävän kahlaajan. Se yritti laskeutua samalle kivielle tiiran kanssa, mutta laskeutuikin sitten veteen uimaan. Silloin kumpikin tunnisti lajin ja huudahti “vesipääsky!” Onneksi vesipääsky löysi toisen kiven itselleen lähempänä tornia ja saimme katsella sitä hetken rauhassa. Yksilö oli juhlapuvussa ja näkyi säästä huolimatta hyvin. Jo toinen elis alle tunnin!

Porukkaa alkoi valumaan torniin lisää. Olivatpahan he edellisenä päivänä yrittäneet nähdä hietatiiraa koko päivän, mutta tuloksetta. Päätimme siinä vaiheessa käydä kahvilla ja palata myöhemmin uudestaan, jos vaikka sää paranisi. Kahvit maistuivat ja menimme vaihteeksi sen jälkeen Limingan opastuskeskuksen läheiselle Virkkulan tornille. Torni oli rakennettu kokonaan uudestaan koska jäät olivat vieneet edellisen mennessään. Erikoinen rakennelma, mutta toimiva. Torni muistutti jättimäistä kanttarellia. Se on matala ja yksikerroksinen ja tasannetta riittää isollekin porukalle. Saimme seuraa opastuskeskuksen lintuoppaasta joka päivystää tornilla sesonkiaikoina ja opastaa ihmisiä. Mukava heppu. Katselimme kaukana vellovia liroparvia ja ohi luuhottavia merikotkia ja ruskosuohaukkoja. Yksi mustapyrstökuirikin ilmaantui jostakin.

Tiedossa oli, että tornilta oli nähty nuoria sitruunavästäräkkejä jo pidemmän aikaa. Sellainen havainto viittasi pesintään. Opas sanoi, että "nyt kuuluu sittiksen ääntä" ja samassa hoksasin tornin vierustaa kulkevalla karja-aidan tolpalla istuvan kirjavan västäräkkimäisen linnun. Siinähän se oli, nuori sitruunavästäräkki. Lintu innostui ajamaan takaa ohi kiitäviä haarapääskyjä ja pyöri aidan tolpilla vähän väliä. Yllättävän kirjava otus, ja jotenkin koomisen ja hauskan näköinen. Järjestyksessä siis jo kolmas elis ja kello oli vasta 11 aamupäivällä.

Itselle ehkä vesipääsky -havainnon jälkeen heti seuraava tunnelman nostattaja oli se kun huomasin (ja tunnistin itse) tornin ohi läheltä lentävän muuttohaukan. Kaksi muuttohaukkaa samana aamuna, uskomatonta! Toisaalta kyseessä oli mitä todennäköisimmin samasta yksilöstä, mutta silti.

Ilma ei näyttänyt säätiedotuksesta huolimatta paranevan ollenkaan ja niin päätimme oppaan antamien ohjeiden perusteella käydä katsomassa paikkaa nimeltä Munahiekka. Se on dyynialue Tauvossa, noin 50km etelään Limingasta tietä pitkin. Sieltä voisi kuulemma löytyä kahlaajia. Munahiekkaan meno oli aika monimutkaista ja juuri kun olimme pääsemässä perille, porukoiden piippariin tuli ilmoitus siitä, että hietatiira oli nyt nähty Sannanlahden tornilla. Päätimme kuitenkin Kristiinan kanssa käydä katsomassa Munahiekan rannan, muiden valituksista huolimatta. Eihän siellä mitään kahlaajia ollut, mutta paikka oli hieno!

Käänsimme auton takaisin kohti Liminkaa ja aamun ensimmäistä tornia jolla olimme jo olleet. Aurinkokin alkoi jo pikkuhiljaa kaivautua pilvimassan lomasta näkyville ja luvassa oli kirkasta säätä. Päästyämme paikalle alkoi tiivis tuijotus putkilla riuttasaaren suuntaan. Jokainen hietatiiraehdokas todettiin aina lopulta räyskäksi. Minuahan tämä asia ei haitannut ollenkaan ja sainkin katsella räyskiä oikein kyllikseni. Neljäs elis siis! Kesäisessä merituulessa ja auringon paisteessa päivystimme kolme tuntia tornilla. Minä viihdytin itseäni kuvaamalla aluetta laiduntavia orivarsoja ja katselemalla kameralle aivan liian vilkkaita sudenkorentoja ja muita hyönteisiä.

Kolmen tunnin jälkeen päätimme luovuttaa. Hietatiira jäi näkemättä. Toivoimme hietatiiralle pitkää ikää ja jaksamisia, sillä kai ainakin osa porukasta aikoi tulla sitä uudestaan katsomaan ensi vuonna. Liminka on kyllä maineensa veroinen paikka. Aina siellä jotain näkemistä on ja tällä kertaa minulle ihan yllin kyllin yhdeksi vierailuksi. Muhoksella olisi ollut pesivä(!) kuningaskalastaja joka saattaa olla lajin pohjoisuusennätys. Jostain syystä se ei minua innostanut ollenkaan, ja muutkaan eivät olleet siitä onneksi kiinnostuneita. Niinpä päätimme aloittaa kotimatkan kellon ollessa jo yli viiden iltapäivällä.

Yksi jäisi kyydistä Varkaudessa ja jatkaisi bussilla etelään. Bussilla piti olla puolen yön aikaan ja vähän ennen Kuopiota totesimme että meillä olisi tunti aikaa tuhlattavana. Päätimme katsastaa Siilinjärvellä olevan jättimäisen louhoksen vesialtaat, sillä sieltä oli tullut Tiiraan joitakin kahlaajahavaintoja. Ilta alkoi hämärtymään ja taivas samoin sadepilvistä, mutta valoa olisi vielä riittävästi. Navigaattorilla harhaillessamme (kartat!!) löysimme vihdoin viimein altaalle josta havaintoja oli kirjattu. Allas oli ehkä parin hehtaarin kokoinen ja täynnä vettä. Siellä uiskenteli sorsalintuja, lähinnä tukkakoskeloita, telkkiä ja sinisorsia poikueineen ja suurin osa sulkimispuvuissaan. Lisäksi naurulokkeja, pikkulokkeja ja jokunen kalalokkikin. Allasta kiersi sinne tänne veden pintaa viistäen hurjaa vauhtia noin 30 yksilön sirriparvi. Se piti niin kovaa vauhtia ja teki niin nopeita käännöksiä, että kaukoputkella ei kunnolla pysynyt perässä. Onneksi se viisti aina välillä läheltä altaan reunaa, niin että kiikareilla sai lajista selvää. Ne olivat lapinsirrejä. Lisäksi parvesta lähti jatkuva helisevä tiukumainen ääni joka vahvisti lajin kohdalleen. Muita kahlaajia olivat suosirri, mustaviklo (en nähnyt kumpaakaan) ja rantasipit. Minua ihastutti erityisesti melkein jaloissa oleskeleva pikkutylliemo jonka kummankin kainalon alta kurkki suloinen kirjava untuvikko. Poikaset pyrähtivät hetkeksi suojastaan kävelemään, mutta kiirehtivät melkein heti takaisin emon turvalliseen huomaan. Näytti ihan kuin pikkutyllillä olisi ollut yhtä äkkiä kuusi jalkaa seistessään siinä poikaset kainalossaan.

Illan kruunasi vielä altailta lähdön jälkeen suopöllö. Minusta suopöllö on aivan ihastuttava lintu. Sen kevyt ja elegantin rauhallisesti poikkoileva lentely tuo mieleen jonkun ison perhosen. Mikä sopisikaan paremmin kesäillan siniseen hämärään ja kumpuilevaan maalaismaisemaan kuin peltojen yllä lentelevä vaalea suopöllö.

Vaikka reissu oli tiivis, niin retkeillä ehti hyvin ja retki oli kaikkiaan mukava. No, täytyyhän sen olla jos neljä elistä mahtuu noin lyhyeen aikaan! Limingan lahti on todellakin maineensa veroinen paikka!