sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Peukaloinen

Peukaloinen on sympaattinen lintu jolla on kirkas ja kuuluva iloinen laulu. Tänä aamuna olin pihalla nauttimassa aamukahviani kun se ilokseni lennähti pihan isoon jasmikkeeseen, vain muutaman metrin päähän minusta. Se hypähteli oksan korkeampaan kohtaan ja antoi tulla pitkää, vähän epätyypillistä, laula syksyn saapumisen kunniaksi. Aurinko täplitti sen suoraan parrasvaloihin koivun oksien katveesta. Puista putoavat keltaiset lehdet tekivät laulajalle kultasateen taustalle. Voiko hienompaa hetkeä olla! Kurkkua kuristi kun yritin pidätellä liikutustani.
 
Muutaman värssyn vedettyään peukaloinen hypähti pensaasta ensin tuolin reunalle, siitä pöydän alle maahan ja lopuksi aivan luontevasti minun syliini. Uskomatonta. Olin jähmettyneenä katsellut jo lauluesitystä ja nyt uskalsin tuskin hengähtää. Se istahti ensin toiselle polvelle ja hypähti tovin kuluttua toiselle polvelle. Katseli pää kenossa seuraavaa kohdetta ja lensi tiehensä. Olisin varmaan parahtanut itkuun onnesta, jos se olisi kaiken kukkuraksi laulaa lirauttanut siinä polvellani ollessaan. Hienoja elämyksiä syntyy silloin kun niitä vähiten osaa odottaa!
 
Alla pieni nauhoitus peukaloisen keväisestä laulusta.


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti