sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Norpille pesäkinoksia tekemässä

Kuva: Markus Sirkka

Suojelubiologi Jouni Koskela Metsähallituksesta soitteli ja kysyi lähtisinkö vapaaehtoisena kolaamaan lunta Haukivedelle pariksi päiväksi. Jouni kertoi, että nyt aloitetaan oikein urakalla tekemään norpille tekopesiä, koska lunta on satanut vähän ja se ei ole kinostunut. Totta kai lähtisin! Olen osallistunut monena vuonna myös pesälaskentoihin ja samalle alueelle oltiin nyt suunnittelemassa pesien tekoa. Kuvissa vapaaehtoisia kolaajia ja Joensuun Yliopiston väkeä. Pesien rakentaminen on organisoitua toimintaa ja niiden paikat tarkkaan harkittuja. Niinpä se ei ole yksi ja sama mihin ja minkälainen lumikinos tehdään.

Kuva: Markus Sirkka


Yliopiston kolauskeikan jälkeen sain luvan koota oman porukan, jonka kanssa tehtiin "oma" pesä. Ja mukana oli muutama toimittajakin, Metsähallituksen pyynnöstä.





1 kommentti:

  1. Toihan oli tosi kiva juttu etta autatte norppia kasaamalla pesakinoksia. Mina olen aina luullut etta norpat saa poikaset jo aiemmin talvella, mutta nytpa tiedan tamankin :)

    - terveisin kummitytto :)

    VastaaPoista