LINTUMATKA PORTUGALIIN 25.1 – 2.2.2015

Portugali on kaunis ja yllättävän monipuolinen maa. Moni tuntee sen tietenkin lomarannoistaan ja varsinkin Atlantin valtamerellä sijaitsevista Madeirasta ja Atzorien saarista, jotka ovat Portugalin luonnon helmiä. Matkailu sisämaahan, ja varsinkin lintumatkailu, yllättää monipuolisuudellaan ja lintupaljoudellaan.

Tammikuu ei ole ehkä kaikkein parasta aikaa lintumatkailuun, sillä monet Portugalissa pesivät lajit ovat vielä Afrikan puolella talvehtimassa. Mutta massaturistien karttamat tammi-helmikuu ovat luontomatkailijalle oikein mainiota aikaa ajella pitkin hiljaisia teitä ja katsella lintuja rauhassa sekä nukkua puolityhjissä hotelleissa, joissa kuitenkin kaikki palvelut pelaavat mainiosti. Portugalissa voi tavata useita lintulajeja, joita on mahdotonta, tai ainakin melkein mahdotonta, tavata muualla Euroopassa. Lisäksi lennot, majoittuminen ja ruoka ovat edullisia Portugalissa.

Aloitimme Portugalin matkamme Farosta, joka sijaitsee Algarven maakunnassa, Portugalin etelärannikolla. Jo ensimmäisen päivän iltana pieni iltakävely toi 41 lintulajia eli Portugali -pinnaa. Näistä mainittakoon mm töyhtökiuru, siniharakka, samettipääkerttu, harjalintu, turkinkyyhky, kattohaikara, mustakottarainen ja keltahemppo.

Siniharakan näkemistä olimme kovin odottaneet ja iloksemme näimme niitä on PALJON koko Portugalin retken aikana. Harmillisesti siniharakat ovat yhtä arkoja ja liikkuviaisa kuin kotoiset harakkammekin. Ne esiintyvät parvina ja niin ne huomaavat tarkkailijan jo hyvissä ajoin ja lennähtävät tiehensä. Harvoin ne jäivät puiden latvoihin tai sähkölangoille ihailtavaksi.

Siniharakoita katselemassa

 Kun saimme vuokra-auton allemme, jätimme Faron ja Algarven taaksemme ja suuntasimme varsinaiseen päämääräämme Castro Verdeen, pienehköön kaupunkiin keskelle Alentejon maakuntaa. Lähtiessämme huomasimme, aivan Faron kaupungin laitamilla, taivaalla kiertelevän retkemme ensimmäisen petolinnun. Totesimme sen olevan pikkukotkan valkoisin ja mustin värein. Portugalissa Faron läheisyydessä talvehtii nykyään jo useita pikkukotkia ja niitä on nähtävillä siellä siis ympäri vuoden. Ajoimme isoja moottoriteitä karttaen läpi kauniin maaseudun aina vähän väliä pysähdellen lintuja ja maisemia katsellen. Jo heti kohta Algarven ulkopuolella maisemat ja maasto muuttuvat vuoristomaiseksi. Iäkkäät korkkitammet mutkaisine runkoineen ja tien yli kurkottavine oksineen olivat meistä kovin eksoottinen ja pittoreski näky. Tiehen tuli mutkia mutkien jälkeen ja rattia sai kääntää ihan tosissaan. Onneksi liikenne oli lähes olematonta ja niinpä kuskikin ehti katsella vähän maisemia. 

Mustapäätasku

 

Ajomatka sujui joutuisaan ja teimme vähän pidemmän pysähdyksen Odeguen kylässä. Oliivipuissa lauloi innokkaasti mustakottaraisia, joita esiintyy oikeastaan vain Iberian niemimaalla. Puissa ja maassa liikkui paljon pikkulintuja kesykanojen seassa. Rakennuksista osa oli autioita ja yhden katolla näimme retken ensimmäisen sinirastaan. Piipun päällä oli kukon mallinen koriste tai tuuliviiri ja sen reunalla istui komeissa väreissään mustapäätaskukoiras. Mustapäätaskusta taisikin tulla retkemme yleisin laji, sillä niitä tuntui olevan ihan joka paikassa mihin menimmekään. Oliivipuun runkoa pitkin kipitti etelänpuukiipijä ja maassa hyppi västäräkkejä, peippoja ja varpusia. Johonkin oliivipuun oksiston sekaan hävisi myös yksi mustapääkerttu. Tien toisella puolen notkelmassa kohisi pienehkö joki ja sen leveähkössä suvannossa onnistuimme näkemään retken ainoan mustakaulauikun. Jokea ympäröivissä pensaissa lenteli samettipääkerttuja, tiltaltteja, peippoja ja mustaleppälintuja. Etelän isolepinkäinen istui sähkölangalla katselemassa maasta hyönteisravintoa. Etelän isolepinkäinen on muuten saman näköinen kuin kotoinen isolepinkäisemme, mutta se on vain harmaampi väriltään. Näitäkin lintuja näkyi hyvin yleisesti koko retken ajan.

Oliivitarhat ja appelsiinipuut kuuluvat jokaiseen portugalilaiseen puutarhaan. Maaseudulla puita on takapihoilla tietysti paljon enemmän ja tarhat isompia. Tällaiset puutarhat ja niissä olevat kanat, kalkkunat ja vuohet keräävät myös luonnonvaraisia lintuja. Tiltaltit, keltahempot, västäräkit, töyhtökiurut, varpuset, mustakottaraiset, siniharakat ja turkinkyyhkyt ovat niissä yleinen näky. Lintumatkailijan kannattaa aina katsella tarkkaan niitä paikkoja joissa liikkuu tavallisiakin lajeja. Ensin näimme vain yhden pikaisen sinisen vilahduksen. Siniharakka se ei ollut, sillä värin sävy oli toisenlainen ja linnun pyrstö ei ollut niin pitkä kuin harakalla on. Hetken odoteltuamme koboltin kirkas välähdys toistui. Hedelmäpuiden ja pensaiden seassa lennähteli sininärhi!! Näimme siitä vilauksia aina silloin tällöin, mutta kunnollisesti se ei asettunut koskaan näkyville. Mutta lajista olimme varmoja ja niin taas yksi haaveemme oli toteutunut. Myöhemmin saimme kuulla, että näkemämme sininärhi oli yksi kevään ensimmäisiä sillä ne palaavat talvehtimasta yleensä vasta helmikuun lopulla ja maaliskuun alussa.

Castro Verdeä lähestyessämme maisemat vaihtuivat avoimiksi laidunmaiksi ja ne täyttyivät karjan lisäksi kattohaikaroista, lehmähaikaroista, töyhtöhyypistä, tuulihaukoista, harmaasirkuista, niittykirvisistä sekä tikliparvista. Olimme saapuneet kuuluisille Iberian niemimaan dehesoille. Niitä riitti silmän kantamattomiin ja ne kukkivat täysillä valkoisin, keltaisin, punaisin ja vihrein väriraidoin. Olimme aivan mykistyneitä meitä kohdanneesta näkymästä. Vau! Kukkivien arojen taustalla komeili hohtavan valkoinen kaupunki ikiaikaisten majesteettisten rakennusten juurella. Siinä se oli: Castro Verde ”vehreä Castro”

Seuraavana aamuna seuraamme liittyi paikallisopas, jonka olimme tilanneet www.birds.pt

- sivuilta. Pienellä maasturilla suuntasimme innokkaasti linnuista jutellen niitä katselemaan. Jos olikin maisemat häikäisevän karun kauniit, niin oli kyllä lintujenkin paljous yllättävää. Pensasvarpuset, kivikkotöyhtökiurut, heinäkertut, nokivarikset ja lukemattomat isohaarahaukat saivat huomiomme. Lisänä tietysti myös tuttuja lajeja kuten kiuruja, kangaskiuruja, töyhtöhyyppiä, kattohaikaroita ja lehmähaikaroita. Ajelimme pieniä, arojen lakeuksilla pitkinä nauhoina kiemurtelevia sorateitä pitkin ja haarukoimme lakeuksia etsien koko retken tärkeimpiä lajeja, isotrappia ja hietakyyhkyä. Ajoimme tyypillisen dehesan halki: matalia sateenvarjon muotoisia puita siellä täällä jossa aluskasvillisuus oli hyvin matalaa. Maasto oli loivasti kumpuilevaa ja siellä täällä laidunsi joukko lampaita. Yhtä-äkkiä jostakin puun latvasta nousi iso lintu siivilleen ja katosi kummun taakse. Ehdimme kaikki nähdä sen ja opas tunnisti lajin: iberiankeisarikotka. Ei voi olla totta! Emme olleet edes uskaltaneet toivoa näkevämme tuota harvinaista lajia ja siinä se nyt vilahti. Yritimme löytää sen uudestaan mutta turhaan. Voi harmin harmi! Toisaalta olimme iloisia edes siitäkin vähästä, mutta olisihan se ollut komeaa nähdä yksi maailman harvinaisimmista petolinnuista (noin 150 yksilöä) vähän paremmin. Palatessamme takaisin autolle taivaalla lensi jotain muutakin isoa: kaksi isotrappia!! Isoksi linnuksi se lentää yllättävän kevyen oloisesti, laiskan laisesti pitkähköjä siipiään iskien. Opas oli toiveikas ja sanoi niiden oleskelevan edessä olevalla aukealla. Ennen niiden löytymistä pysähdyimme kuitenkin vesipadolle, joka oli tehnyt ylävirtaan pienen lammen. Hyvin matalan joen alajuoksulla tepastelivat virtavästäräkki, rantasipi ja metsä- sekä valkoviklo. Lammelta löysimme nokikanoja, pikku-uikkuja, harmaasorsia, sinisorsia ja kolme haikaralajia: harmaahaikaran, jalohaikaran sekä yllätykseksemme myös kapustahaikaran! Ja taas taivaalla kierteli ainakin kolme isohaarahaukkaa yhtä aikaa. Niitä tuntui olevan kaikkialla.

Isotrappeja

Oppaamme tuntui tietävän tarkat paikat ja niin parkkeerasimme automme erään maatalon talousrakennuksen kulmille. Kaukoputket esiin ja loputonta aroa skannaamaan. Iso kapustarintaparvi ruokaili jonkin matkan päässä ja ympärillä lenteli loputtomasti töyhtöhyyppiä ja kirvisiä. Kohta oppaamme löysikin etsimämme: noin 40 yksilön parven isotrappeja! Parvi oli harvinaisen iso ja kaikki näyttivät olevan koiraita. Olimme haltioissamme! Isotrappiparven oikealla puolella tepasteli tutun näköinen pariskunta: kaksi kurkea! Kurjet eivät ole ihan jokapäiväinen näky täällä, vaikka niitä joitakin yksilöitä talvehtiikin Portugalissa. Jatkoimme matkaa seuraavan maalaistalon nurkille ja uudestaan kuivia peltoja katselemaan. Huomasin pellolla jotain liikettä: aivan kuin kaksi kiveä olisivat hiukan liikkuneet. Ja taas uudestaan. Hietakyyhkyjä! Ne löytyivät! Ja tiedättehän, kun löytää yhden löytää jo kohta toisen, ja toisen ja toisen … ja kohta pellolle lensi jostakin lisää vielä viiden ryhmä. Kaikkiaan hietakyyhkyjä oli pieninä parvina pitkin peltoa toistakymmentä yksilöä. Jess!!

Aina pienen kivikasan tai raunioituneen rakennuksen kohdalla yritimme löytää niiden sopukoissa mahdollisesti asustavan minervanpöllön. Ne ovat hauskan näköisiä päiväaktiivisia pieniä pöllöjä, jotka tähystelevät kivisen asumuksensa päällä syötäväksi kelpaavia hyönteisiä tai pieniä liskoja. Valitettavasti me emme olleet onnistuneet niitä vielä näkemään vaikka olimme katsoneet jo usean sopivan paikan. Oppaamme tiesi kuitenkin satavarman paikan ja niinhän se olikin. Kivikasan päällä nakotti tuo veikeän näköinen otus: minervanpöllö. Ja kivikasan toisella reunalla toinen! Ja sama toistui: kun löysimme yhden löysimme kohta toisenkin ja kolmannen. Minervanpöllö on yleinen Castro Verden alueella. Aurinko alkoi jo olla iltapäivän puolella kun suuntasimme päivän viimeiselle arolle. Yritimme löytää arokiuruja. Toistaiseksi olimme nähneet vain kivikkotöyhtökiuruja, joitakin kangaskiuruja ja tavallisia kiuruja. Jokunen arokiuru oppaan mukaan horisontissa vilahtikin, mutta me puusilmät emme ehtineet niitä nähdä. Taivaan rantaan tuijotellessani näin suuren linnun nousevan sieltä jostain siivilleen. Se oli minusta valtavan kokoinen! Kun hihkaisin näkemästäni muille opas totesi tyynesti sen olevan nuori, kolme vuotias iberiankeisarikotka. No nyt saimme katsella suuren komean linnun liitelyä aivan rauhassa. Linnun lämpimän punaruskea väri hehkui iltapäivän auringossa ja me huokailimme ihastuksesta. Opas kertoi että Portugalista oli viime vuodelta tiedossa kolme pesintää, mutta yksikään pesintä ei ollut tuottanut yhtään poikasta. Illan saapuessa, olimme aivan kylläisiä kaikesta näkemästämme ja lajimääräkin oli kivunnut jo 82.

Minervanpöllö (kuvan oikeassa alalaidassa)

Seuraavana aamuna ajoimme hiukan kauemmaksi ja kiertelimme oppaan kanssa Mertolan kaupungin reunamia. Tällä kertaa työn alla oli muutama kerttunen: samettipääkerttu ja varsinkin ruskokerttu. Koska ei ollut vielä niiden pesintäaika, ne viettivät suhteellisen piilottelevaa elämää pensaiden seassa. Samettipääkerttuja löysimmekin suhteellisen vaivatta ja jatkossa löysimme niitä vähän sieltä ja täältä. Mutta ruskokerttu piilotteli pitkään. Useita paikkoja koluttuamme, löysimme pensastasangon, jolta kuului sen karheaa raksutusta. Aikamme pensaita kierreltyämme se hypähti matalaan lentoon pensaasta toiseen. Ja juuri kun olimme saaneet ruskokertusta ensimmäiset näköhavainnot tapahtui jotain aivan odottamatonta: iso tikka lensi ohitse! Mitä, eihän täällä näkynyt edes yhtään kunnon puuta!! Tikka laskeutui matalaan kasvatusmäntyyn jollaisia oli istutettu siisteihin riveihin ryhminä siellä täällä, ja siinä se oli, komea (iberian)vihertikka. Se kuikisteli meitä hetken ennen kuin lensi läheiseen sähköpylvääseen. Vitsailimme sen elävän sähköpylväissä puiden puuttuessa. Tikka jatkoi pylväiden tarkastelua ja me ruskokertun etsintää. Kerttu ei tikkavälikohtauksen aikana ollut kadonnut minnekään vaan lenteli meidän lähellämme ja niin ehdimme nähdä sitä useaan kertaan. Kuinka kaunis se olikaan! Pieni terhakka lintu, joka piti pitkää pyrstöään veikeästi pystyssä. 

Samettipääkerttu

 Mertolan kaupunkiin saavuttuamme, saimme kuulla siellä olevasta entisestä luostarista, jonka kattorakenteissa pesii joka kesä 60 pikkutuulihaukkaa. Pikkutuulihaukat talvehtivat Afrikassa ja palaavat pesimäpaikoilleen aikaisintaan helmikuussa. Opas oli kuitenkin pari päivää sitten nähnyt paikalla kevään ensimmäisen pikkutuulihaukkakoiraan. Toiveikkaana kiikaroimme ikiaikaisen linnoitusmuurin vierellä ja eipä aikaakaan kun retkikaveri huomasi sähkölangalla istuvan tuulihaukan. Putket kohteeseen ja opas varmisti sen olevan pikkutuulihaukkakoiras. Olipa meillä onnea! Linnoituksen juurella oli syvä kanjoni jonka pohjalla virtasi joki. Kanjonissa lenteli useita pääskyjä: siellä oli haarapääskyjä, kevään ensimmäiset räystäspääskyt ja harmaita kalliopääskyjä. Linnoituksen reunalla päivysti sinirastas ja vuorisirkku lennähti kivikossa. Tien reunalla kasvoi vanhoja puita ja niiden latvuksissa päristeli tuttuja lintuja: pyrstötiaisia. Tosin täällä ne ovat harmaita väriltään. Maassa pomppi viherpeippo, joka sekin oli erilaivärinen kuin omamme: täällä ne ovat kirkkaamman ja voimakkaaman värisiä. Kävimme katsomassa myös Guadiana -jokea joka virtaa saman nimisen kansallispuiston halki. Matkalla sinne pysähdyimme onnekkaasti sillä retkikaveri huomasi taivaalla liitelevän petolinnun. Aikamme sen tuntomerkkejä tarkasti tutkittuamme opas vahvisti määrityksen: vuorikotka. No niin tytöt, tämähän alkaa muistauttamaan kunnon linturetkeä!

Pikkutuulihaukkaa katselemassa

Guadiana joella

Pulo do Lobo

Ei haitannut yhtään, että seuraavana päivänä satoi ja pilvet roikkuivat maassa asti. Ulkona puhalsi navakka länsituuli ja totesimme, että ainakaan lintujen kuvaaminen ei onnistu. Omin nokkinemme samoilimme autolla kuitenkin Castro Verden ympäristöä. Onnistuimme vihdoin näkemään useita arokiuruparvia ja olimme tyytyväisiä. Kävimme moikkaamassa tuttua minervanpöllöä ja se päivysti uskollisesti paikallaan vaikka kelistä sitä ei olisi uskonut. Joitakin uusia pinnojakin tuli, mutta kyllä edelliset päivät olivat olleet niin huippuja että enin nälkä oli tyydytetty. Mutta meitä odotti silti vielä monta hienoa hetkeä, sillä olimme tilanneet lintuopastuksen seuraavaksi päiväksi Faroon, Ria Formosan kosteikoille. Ennen kosteikkopäivää meillä oli kasassa 90 lajia.

Sää ei haittaa lintujen katselua

Kosteikkopäivä alkoi pikkukotkien tiirailulla. Ne näki kauas jo paljain silmin isosta puusta jossa ne paistattelivat aamuauringossa. Ruovikon yllä lenteli ruskosuohaukkanaaras ja useat kymmenet kattohaikarat olivat valloittaneet rantarakennelmia. Syvemmälle kosteikon sisälle mennessämme kuulimme silkkikerttusen kuuluvan ja helposti tunnettavan äänen. Niiden löytäminen katseltavaksi ei ollutkaan sitten niin helppo tehtävä. Satuin kuitenkin kuulemaan kahden kilpaa laulavan silkkikerttusen äänen ja kun kävelin ääntä kohdin näin niiden olevan aivan näkösällä, pienten risujen seassa maan rajassa. Ne lauloivat kilpaa ja samalla räpsyttivät toisilleen siipiään, ja vilauttelivat kainaloitaa, aina vuorotellen toista siipeä ja sitten toista. Olivatpa ne veikeitä! Meneillään oli siis koiraiden kilpalaulanta ja esiintyminen. Viitoilin muut paikalle ja niin saimme nähdä varsinaisen näytöksen. Opas oli aivan haltioissaan, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt moista tapahtumaa. Mutta päivä oli vasta alussa ja niin jatkoimme eteenpäin. Taivaalla liiteli yhtä aikaa viisi pikkukotkaa, kaksi ruskosuohaukka, muutama hiirihaukka ja yksi sääksi. Kahlaajia alkoi ilmestyä suola-altaille päästyämme. Pulmussirrit, pikkusirrit, punajalkaviklot, punakuirit, pitkäjalat, flamingot ja avosestit laidunsivat loputtomia altaita. Niissä missä oli enemmän vettä oli nokikanoja, liejukanoja, taveja, lapasorsia, haapanoita sekä yksittäiset ruskosotka, tukkasotka ja punasotka. Läheisellä golf kentällä tapasimme Portugalissa ainoastaan kolme kertaa aikaisemmin tavatun pikkusiepon. Ei sitä kyllä osaisi odottaisikaan pikkusiepon hyppelehtivän avoimella golf viheriöllä tiltalttien ja harjalinnun seurana. Kohokohta oli ehkä kuitenkin komean sulttaanikanan näkeminen. Niitä oli useita ja saimme kuvattua niitä oikein kylliksemme. Yksittäinen pronssi-iibiskin ruokaili ruovikon reunassa. Vaihdoimme paikkaa ja pääsimme lähemmäksi kahlaajia ja lokkilintuja. Pulmussirrit, pitkäjalat, mustajalkatyllit ja varsinkin hiekkasärkillä lepäävät räyskät olivat kuvausten kohteena. Harmaaselkäisten selkälokkien seassa oleskeli myös pieni parvi mustanmerenlokkeja. Illan viimeisen kosteikon antiin kuuluivat vielä kaksi töyhtötiira yksilöä, useita karikukkoja, tyllejä ja mustajalkatyllejä, iso parvi selkälokkeja ja yksittäinen kuovi ja pikkukuovi sekä pari suokukkoa. Tämän retken viimeiseksi lajiksi ruksasimme illan viimeisissä valoissa ohi lentäneen meriharakan. Saldo oli tasan 120 lajia. Obrigado, Portugal!

Pikkusieppo

Harjalintu

Pronssi-iibis

Sulttaanikana

Suola-altaiden kahlaajia

Selkälokkeja, räyskiä ym

Pulmussirrejä

Portugalin aroa.

Dehesa

1.	Ristisorsa	1.2.2015
2.	Haapana	1.2.2015
3.	Harmaasorsa	27.1.2015
4.	Tavi	1.2.2015
5.	Sinisorsa	26.1.2015
6.	Lapasorsa	29.1.2015
7.	Punasotka	1.2.2015
8.	Ruskosotka	1.2.2015
9.	Tukkasotka	1.2.2015
10.	Punapyy	26.1.2015
11.	Pikku-uikku	27.1.2015
12.	Silkkiuikku	29.1.2015
13.	Mustakaulauikku	26.1.2015
14.	Suula	1.2.2015
15.	Merimetso	26.1.2015
16.	Lehmähaikara	26.1.2015
17.	Silkkihaikara	26.1.2015
18.	Jalohaikara	28.1.2015
19.	Harmaahaikara	26.1.2015
20.	Kattohaikara	26.1.2015
21.	Pronssi-iibis	1.2.2015
22.	Kapustahaikara	27.1.2015
23.	Flamingo	1.2.2015
24.	Liitohaukka	29.1.2015
25.	Isohaarahaukka	29.1.2015
26.	Ruskosuohaukka	28.1.2015
27.	Hiirihaukka	27.1.2015
28.	Iberiankeisarikotka	27.1.2015
29.	Pikkukotka	26.1.2015
30.	Vuorikotka	27.1.2015
31.	Sääksi	1.2.2015
32.	Pikkutuulihaukka	28.1.2015
33.	Tuulihaukka	26.1.2015
34.	Muuttohaukka	29.1.2015
35.	Liejukana	29.1.2015
36.	Sulttaanikana	1.2.2015
37.	Nokikana	28.1.2015
38.	Kurki	27.1.2015
39.	Pikkutrappi	28.1.2015
40.	Isotrappi	27.1.2015
41.	Meriharakka	1.2.2015
42.	Pitkäjalka	1.2.2015
43.	Avosetti	1.2.2015
44.	Tylli	1.2.2015
45.	Mustajalkatylli	1.2.2015
46.	Kapustarinta	27.1.2015
47.	Tundrakurmitsa	1.2.2015
48.	Töyhtöhyyppä	27.1.2015
49.	Pulmussirri	1.2.2015
50.	Pikkusirri	1.2.2015
51.	Suosirri	1.2.2015
52.	Suokukko	1.2.2015
53.	Taivaanvuohi	27.1.2015
54.	Punakuiri	1.2.2015
55.	Pikkukuovi	1.2.2015
56.	Kuovi	1.2.2015
57.	Punajalkaviklo	31.1.2015
58.	Valkoviklo	28.1.2015
59.	Metsäviklo	27.1.2015
60.	Rantasipi	27.1.2015
61.	Karikukko	1.2.2015
62.	Mustanmerenlokki	1.2.2015
63.	Naurulokki	31.1.2015
64.	Selkälokki	28.1.2015
65.	Etelänharmaalokki	1.2.2015
66.	Töyhötiira	1.2.2015
67.	Räyskä	31.1.2015
68.	Hietakyyhky	27.1.2015
69.	Kesykyyhky	26.1.2015
70.	Sepelkyyhky	27.1.2015
71.	Turkinkyyhky	26.1.2015
72.	Minervanpöllö	27.1.2015
73.	Sininärhi	26.1.2015
74.	Harjalintu	26.1.2015
75.	Vihertikka	28.1.2015
76.	Käpytikka	1.2.2015
77.	Arokiuru	30.1.2015
78.	Töyhtökiuru	26.1.2015
79.	Kivikkotöyhtökiuru	27.1.2015
80.	Kangaskiuru	27.1.2015
81.	Kiuru	27.1.2015
82.	Kalliopääsky	27.1.2015
83.	Haarapääsky	26.1.2015
84.	Räystäspääsky	28.1.2015
85.	Niittykirvinen	26.1.2015
86.	Virtavästäräkki	27.1.2015
87.	Västäräkki	26.1.2015
88.	Punarinta	26.1.2015
89.	Mustaleppälintu	26.1.2015
90.	Pensastasku	26.1.2015
91.	Mustapäätasku	26.1.2015
92.	Sinirastas	26.1.2015
93.	Mustarastas	26.1.2015
94.	Silkkikerttunen	1.2.2015
95.	Heinäkerttu	27.1.2015
96.	Ruskokerttu	28.1.2015
97.	Samettipääkerttu	26.1.2015
98.	Mustapääkerttu	26.1.2015
99.	Tiltaltti	26.1.2015
100.	Pikkusieppo	1.2.2015
101.	Pyrstötiainen	28.1.2015
102.	Sinitiainen	26.1.2015
103.	Talitiainen	27.1.2015
104.	Etelänpuukiipijä	26.1.2015
105.	Etelänisolepinkäinen	26.1.2015
106.	Närhi	26.1.2015
107.	Siniharakka	26.1.2015
108.	Harakka	27.1.2015
109.	Naakka	28.1.2015
110.	Varis	27.1.2015
111.	Korppi	27.1.2015
112.	Kottarainen	26.1.2015
113.	Mustakottarainen	26.1.2015
114.	Varpunen	26.1.2015
115.	Pensasvarpunen	27.1.2015
116.	Peippo	26.1.2015
117.	Keltahemppo	26.1.2015
118.	Viherpeippo	26.1.2015
119.	Tikli	26.1.2015
120.	Vuorisirkku	28.1.2015
121.	Harmaasirkku	26.1.2015