Portugali 4. - 11.2.2017

Keväinen Portugali osaa olla yhtä oikukas kuin keväinen Suomikin. Sadetta, tuulta, aurinkoa, hellettä ja hallaa. Sitä kaikkea saimme kokea kevään 2017 Portugalin reissulla.

4.2.2017

Suora lento Lissaboniin aikaisin aamulla taisi olla jokaiselle retkeläiselle aika kirpaiseva kokemus – ainakin minulle se oli. Mutta jos on pelipaikoilla jo aamulla klo 9:00 lintuja katsomassa on se sen väärti. Lissabonin etelä- ja itäpuolella avautuvat valtavat kosteikkoalueet jotka kylläkin ovat kovan rakentamispaineen alla. Voimakas vuorovesi, lukemattomat entiset suola-altaat – nykyiset kala- ja äyriäisaltaat, elättävät uskomattoman suuren määrän lintuja. Monet pohjoisen kahlaajat ja vesilinnut viettävät siellä talvensa tai pysähtyvät muuttomatkoillaan: suosirrit, valkoviklot, pulmussirrit, mustapyrstökuirit, punakuirit, rantasipit, karikukot, tavit, haapanat, lapasorsat ym ym löytyvät täältä. Myös etelästä, Afrikan puolelta saapuu sinne talvehtijoita: flamingoja. Varsinkin äyriäisaltaat ovat flamingojen ”lastenkamareita” joissa nuoret flamingot kasvavat aikuisiksi ennen kuin osa niistä muuttaa takaisin Afrikkaan pesimään. Altailla näkyy myös aikuisia flamingoja, josta jotkin pesivät paikallisina.

Riisipeltoja ei ehkä heti mieltäisi Portugaliin. Niitä kuitenkin on aika lailla samoilla seuduilla ja myös ne vetävät lintuja puoleensa. Pronssi-iibikset, lukemattomat haikarat kuten harmaahaikara, jalohaikara, silkkihaikara, kattohaikara ja yksi retken kohokohdista rääkkähaikara, suosivat näitä biotooppeja. Ja kaikkialla kosteikoiden lähistöllä, missä vain sopivaa puoliavointa korkkitammimetsikköä on, lekuttelee tuulihaukkoja ja liitohaukkoja. Kevät oli ollut viileä ja vasta nyt ensimmäiset muuttavat haukat olivat saapuneet, pääskysten kera.

Lissabon toivotti meidät tervetulleeksi myrskytuulella ja sadekuuroilla. Mutta innokkuus palkittiin sillä lintulajeja nähtiin reilut seitsemänkymmentä ja vaikka aikaa vietimme kosteikoilla vain viitisen tuntia. Ajo matkamme varsinaiseen määränpäähän Castro Verdeen ottaisi kuitenkin aikansa ja vesisadekin alkoi olla jatkuvaa, joten jätimme Lissabonin taaksemme iltapäivällä.

5.2.2017

Castro Verdessä päivä oli mitä kirkkain ja taivas pilvetön. Lämpötila oli kuitenkin yöllä laskenut lähelle nollaa ja paikoin jopa pakkaselle. Sateista ei kuitenkaan ollut pelkoa ja niin toiveikkaina ja uteliaina lähdimme katselemaan mitä ympäröivillä aroilla olisi tarjottavana.

Suunnistimme ensin pellolle, missä on rakennettu torni pesintää varten pikkutuulihaukoille. Laji on kovin ahtaalla sopivien elinympäristöjen hävitessä tehomaatalouden kastelujärjestelmien viedessä matalakasvuiset, luontaisesti kuivat ja paahteiset avomaat, eikä sitä tapaa enää kovin monessa Euroopan maassa. Mutta meillä oli onnea ja näimme kevään ensimmäisen pikkutuulihaukkakoiraan saalistelemassa pesintätornin ympäristössä. Suuri osa CastroVerden ympäristöstä kuuluukin Natura 2000 -alueeseen, ns SPA -alueeseen (Special Protection Area), jonka tarkoituksena on suojella uhanalaisia lajeja, kuten mm pikkutuulihaukkoja.

Ajelimme pitkin pieniä teitä jotka halkovat tasaista ylänköä harvakseltaan. Ylänkö on maaperältään köyhää, mutta joka keväällä kukkii runsaana. Siitä syystä aluetta kutsutaan Campo Branco (Valkoinen maa) Aluetta halkoo monet pienet joet, jotka on padottu ihmisen tarpeisiin. Joet kuivuvat kesäkuukusien aikana lähes olemattomiin, jolloin lämpötila voi kohota yli 40 asteeseen. Alueelle eivät ylety Atlantin (noin 100km päässä) tuoma kosteus vaan se jää aluetta ympäröivien vuorten rinteille.

Kaikki alueen joet tai padotut vesialtaat ovat siis syystäkin hyviä paikkoja pysähtyä ja katsella lintuja. Kattohaikarat muodostavat niiden reunamille isoja pesintäkolonioita ja jokien varsia reunustavat pensaikot antavat suojaa ja pesimäpaikkoja pikkulinnuille. Mutta näin keväällä sieltä löytää myös kahlaajia ja vesilintuja sekä muita vesiympäristössä viihtyviä lintuja kuten esim virtavästäräkkejä, västäräkkejä, pääskysiä ja tiltaltteja. Alueen avarilla aroilla talvehtii tuhansittain töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja ja seassa vipeltää aina siellä täällä koomisia punapyitä. Ja niitä pyydystäviä petolintuja. Yleisin näkemämme petolintu oli isohaarahaukka tai hiirihaukka, mutta muitakin saalistajia löytyi: vuorikotkia ja iberiankeisarikotkia, joita Portugalissa pesiin noin 10 – 20 paria. Iberiankeisarikotkia näimme useita,sekä nuoria sekä aikuisia. Se on helppo lintu nähdä, sillä yksinkertaisesti se on kooltaan niin suuri että se ei jää aktiiviselta tarkkailijalta huomaamatta.

Samoin on toinen tämän alueen must -laji. Isotrappi on maailman painavin lentävä lintu. Ja kokoa sillä totisesti onkin. Onnistuimme näkemään ensimmäiset isotrappimme kaukana kukka-arolla kävelemässä ja tapansa mukaisesti ne hiljakseen hiipivät loivasti aaltoilevan aron kummun taakse. Mutta seuraava kohtaaminen olikin jo huomattavasti tunteikkaampi kun 42 yksilön parvi lensi automme editse. Koska maisema on avoin, linnut huomaa yleensä jo matkojen päästä. Ja niitä ehtii katsella pidemmänkin aikaa ennen kuin matkaavat eteenpäin.

Jokainen kivikumpu ja rauniotalo on syytä tarkastaa. Usein niissä asustaa ilmeikäs minervanpöllö. Se on päiväaktiivinen pöllö, joka syö hyönteisiä. Niinpä aurinkoiset päivät ovat parhaita päiviä niiden katseluun. Koska keli oli tuulinen ja viileä, näkemämme muutama minervanpöllö nököttivät apaattisina kiviasumustensa päällä odottamassa kevään lämpimämpiä kelejä.

Tuuli haittasi myös lintujen äänien kuuntelua. Tiheät pensaikot ovat samettipääkertun ja ruskokertun lempipaikkoja. Niiden läsnäolon tunnistaa lajinomaisesta varoitusäänestä joka on karheaa surinaa tai raksutusta. Reissumme ainoa ruskokertun näimme vain vilaukselta kun se lennähti ylitsemme pensaikosta toiseen. No, samettipääkerttuja oli sitten tarjolla joka paikassa, mutta vain muutaman kerran todella näkösällä – kuvaajien harmiksi.

Yksi retken yleisimmistä linnuista oli värikäs ja hyvin näkösällä aina oleva mustapäätasku. Muita yleisiä joka paikan lajeja ovat niittykirvinen, töyhtökiuru, harmaasirkku ja heinäkerttu. Tiltaltit ja muutamat pajulinnut ja punarinnat viihtyvät vain jokien varsilla tai kosteikoilla, missä riittää hyönteisiä napsittaviksi. Siniharakka on paikoitellen runsas ja näkyvä, mutta valokuvaajan painajainen. Samoin tasaisin välimatkoin langoilla istuvat etelänisolepinkäiset lennähtävät tiehensä heti kun avaat auton ikkunan. Mustakottaraisia on pieninä parvina laidunpelloilla, samoin lehmähaikarat viihtyvät parvissa tuotantoeläinten seurassa. Joillakin pelloilla niitä saattoi nähdä 40 – 50 yksilön parvissa. Kiurut olivat nyt harvassa, lukuun ottamatta töyhtökiuruja. Muutama arokiuru pelasti kuitenkin päivän.

Auringon jo laskiessa kuuden maissa suunnistimme hietakyyhkyjen maille. Siellähän niitä laidunsi vähäruohoisella rinteellä. Paras kellon aika nähdä kyyhkyjä on aikaisin aamulla, juuri aamuhämärissä kun ne lentävät juomapaikaltaan pelloille. Muuten niiden löytäminen onkin aika tuuripeliä.

6.2.2017

Koska olimme viettäneet kaksi intensiivistä lintupäivää päätimme nauttia täksi päiväksi luvatusta lämmöstä ja auringosta ja katsella lintuja ja maisemia ihan rauhassa sekä käyttää aikaa valokuvaukseen. Kävimme kaupasta hakemassa pick nick -eväät ja suuntasimme kukkivalle arolle, jonka keskellä virtasi joki. Tuli ihana ihan hellepäivä, jolle osasimme antaa arvoa!

Vaikka emme juosseet lintujen perässä, niin löysimme muutamia mukavia uusia tuttavuuksia: tiklejä, keltavästäräkin, virtavästäräkin ja paksujalkoja. Ja kuten jokainen ilta, lähdimme päivän jälkeen syömään johonkin Castro Verden ravintoloista. Ravintolat aukeavat illalla klo 20:00 tai 21:00. Suomalaisina olimme kuitenkin yleensä oven rivassa kiinni jo puolta tuntia ennen. Oli ehkä hyväkin, sillä paikat tulivat äkkiä täyteen paikallisten saapuessa ruokailemaan.

Musta possu on alueen ylpeys. Ja sitä on saatavana monenlaisena – jos ymmärtää ruokalistoista jotain. Alueella ei käy paljonkaan turisteja ja englantia niistä ei juurikaan löydy. Eikä sitä hotellihenkilökunnan ohella kukaan puhu. Ihanaa, aitoa portugalilaisuutta! Ei massaturismia! Ja kiitollisia olimme siitä, että yksi matkalainen oli viitsinyt opetella hiukan portugalia. Häntä sitten tenttasimmekin aina ruokalistoja selatessamme. Annokset ovat isoja ja täyttäviä. Kala (varsinkin turska), äyriäiset ja musta porsas ovat vakiotavaraa kaikissa ravintoloissa. Alkupaloiksi tulee aina oliiveja, itse leivottua leipää ja sardiinitahnaa -hyvää! Talon viinit ovat usein varsin mainioita ja edullisia. Jälkiruuaksi kelpaa porto, makea portugalilainen väkevä viini. Tai sitten jokin leivos jota on tarjolla. Ruoka on siis hyvää ja edullista. Kolmen ruokalajin illallinen ruokajuomineen maksaa yhdeltä hengeltä 10€ - 15€. Ja täyden masun viereenhän on sitten mukava köllähtää …

Päivisin lounasta saa kahviloista. Lounas on usein leipää: kaksi siivua jonka välistä löytyy salaattia, juustoa, kinkkua, tomaattia ja kananmunaa, ihan miten haluaa. Ja siivut ovat A4 kokoisia. Joten puolikas riittää. Melkein joka paikasta saa kulhollisen keittoa, joka maksaa alle 2€. Leivoksia ja kahvia on saatavilla myös. Alkoholi on edullista, lasi brandyä tai likööriä maksaa 1,00€ - 1,50€. Juu-u, näin on. Mutta hinnat kallistuvat kun mennään kaupunkeihin, varsinkin etelään turistikohteisiin tai Lissaboniin.

Hotellit ovat siistejä ja palvelu yleensä ottaen hyvää maaseudulla. Ihmiset ovat kuten suomalaisetkin, eivät kovin puheliaita, mutta uteliaita. Portugalia voisi kuvailla hiukan takapajuiseksi ja kotoisalla tavalla nuhjuiseksi maaksi. Maaseudulla saattaa nähdä naisia, jotka pukeutuvat perinteisesti: mustat paksut sukkahousut, musta hame, musta paitapusero jonka päällä musta kudottu hartiahuivi ja päässä musta huivi tai lierillinen hattu. Jalassa yksinkertaiset mustat kengät. Miehiä näkee lampaita paimentamassa muutaman koiran ja pitkän sauvan kanssa. Hevosen selässä tai jalan. Talot ovat joka paikassa hohtavan valkoisia ja niissä kaikissa on punainen tiilikatto. Ovet ovat matalia ja ikkunat pieniä. Katolla on vitivalkoinen, ylöspäin kapeneva piippu, jossa on koristeellinen huppu. Takapihoilla kasvaa muutama appelsiinipuu, on muutama kana, pari kissaa ja koiria. Hevonen tai muuli, yleisemmin muuli. Ne saattavat laiduntaa vapaasti ilman aitoja. Yleinen tapa on sitoa ilman aitausta laiduntavan eläimen etu- tai takajalat löyhästi yhteen, jolloin eläin ei pääse ottamaan kuin lyhyitä askelia. Näin se ei ehdi kovin kauaksi kotoa päivän aikana.

Tiet ovat pääosin hyviä, mutta kapeita. Jotkut sanovat, että portugalilaiset kaahaavat hullun lailla. En minä vain ole huomannut mitään, minusta liikenne on ihan kuin kotona täällä maalla. Tosiasia kuitenkin on, että sesonkien ulkopuolella maaseudulla saa ajella ihan rauhassa, liikennettä on vähän. Mutta kannattaa katsoa mihin auton pysäyttää lintuja katsoakseen, sillä todella kapeilla teillä pienten kylien välillä pientareita ei juurikaan ole ja maaperä voi olla pettävää, varsinkin sateiden jälkeen. Isoissa kaupungeissa vauhti on liikenteessä kova ja tilanteet tulevat äkkiä eteen. Torvet soivat ja kolhuton auto on harvinaisuus. Autoa vuokratessa kannattaa ottaa siis kaiken kattava vakuutus.

7.2.2017

Castro Verdestä länteen maasto vehreytyy ja metsät lisääntyvät. Viljelysmaat ovat aktiivisessa käytössä. Erikoisinta viljelysmaissa on, että ne ovat puisia. Niillä kasvaa korkkitammia tasaisesti. Korkin keräys on edelleen yksi päätoimialoista tunnetussa viinintuottajamaassa. Korkkitammi on edelleen Portugalin tärkeimpiä vientituotteita. Tässä tietoa korkkitammista: http://vinepair.com/wine-blog/worlds-oldest-largest-cork-tree-the-whistler-tree/

Kuten aiemmin kerroin, erilaiset vesistöt ovat oivia lintupaikkoja. Ouriquen kaupungin liepeillä sijaitsee makeanveden allas patoineen, jossa kannattaa piipahtaa. Ympäristössä on myös pinjametsiä (eng. umbrella pine), pensaikkoa ja lehtimetsiköitä, joista löytää monenlaisia lintulajeja. Kuivan talven johdosta vesiallas oli puolityhjä. Lintuja sieltä löytyi kuitenkin mukavasti kuten esim silkkiuikkuja, merimetsoja, naurulokkeja ja tarhakarkulaisina afrikanhanhia. Eksoottisen näköisiä lintuja! Kuivilla rannoilla vipelti mustajalkatyllejä, pikkutyllejä ja tyllejä. Niittykirvisiä oli paljon kuten joka paikassa aikaisemminkin. Harmaasirkut helistivät kilpaa ja turkinkyyhkyt pitivät soidintaan metsikössä. Etelänpuukiipijä seikkaili puiden rungolla. Aamu oli sumuinen mutta aurinko paistoi jotenkuten pilviverhon lävitse. Siniharakat, samettipääkertut ja harjalinnut olivat aktiivisesti liikenteessä. Kangaskiuru istui vastavalossa pensaan latvassa ja luritteli omiaan. Sähkölangalla istui tuttu kaveri: peippo.

Matkalla pysähtelimme pienten jokien varsille lintuja etsimään, mutta löysimme vain tiltaltteja ja muutaman peukaloisen. Autiotalojen kohdilta etsimme sinirastaita, mutta turhaan. Maasto muuttui yhä metsäisemmäksi. Kävimme lounaalla Odemirassa ja ajelimme hissukseen vuoriston kautta takaisin. Joskus kun ei etsi, niitä tupsahtaa suoraan nenän eteen. Ajellessamme viileänä ja tuhnuisena sadepäivänä kaunista vuoristotietä takaisin majapaikkaamme, olimme kirjaimellisesti törmätä tiellä oleskelevaan hanheen. Se oli sellainen kesyhanhi, valkoinen pää, kirkkaan punainen nokka ja tummanharmaa keskiruumis. Kaunis kylläkin. Kun se oli urakalla kuvattu, huomasimme meitä kummeksuen katsovan isännän joka seisoskeli keskellä tietä, kanat ja lauma samanlaisia hanhia makoillen hänen jaloissaan. En tiedä kumpi oli hämmästyneempi, me vai isäntä. Sillä tiellä ei tainnut liikuskella autoja turhan usein sillä jäljistä päätellen kanat ja hanhet oleskelivat selvästi tiellä ihan vakituiseen. Ja autolastillinen outoa kieltä molottavia kameraturisteja jotka ihmettelivät tavallista kesyhanhea eivät ehkä kuuluneet sen paikan tavallisiin kulkijoihin.

Tien varsia reunustivat harvinaiset luonnontilaiset sekametsät, joiden alarinteillä kukkivat pensaskanervat komeasti. Alavimmilla mailla mimosat ja akaasiat kukkivat parhaimmillaan keltaisina pitkin teiden varsia. Portugalin ”metsät” ovat suurimmaksi osaksi istutettuja eukalyptus- tai pinjametsiä. Pinjat ovat kyllä kotoisin alunperin Iberian niemimaalta, mutta eukalyptukset muualta tuotuja. Eukalyptusmetsät ovat hyvin köyhiä lajistoltaan kun taas pinjametsiköt ovat mm. Iberian niemimaalle tyypillisten lajien kuten siniharakoiden ja harakkakäkien pesimäympäristöä.

Tässä tarina meistä skandinaaveista ja Portugalin eukalyptusmetsiköistä: https://www.themonthly.com.au/issue/2013/june/1370181600/michaela-mcguire/eucalypt-invasion-portugal

8.2.2017

Mertola on kaupunki Castro Verdestä itään. Samoin on Guadiana joki ja saman niminen kansallispuisto. Joki on vuorten reunustama jokilaakso, joka on kivistä ja vaikeakulkuista. Siellä kulkee kuitenkin retkeilypolkuja ja se on suosittu ulkoilualue kesäisin. Tie alueelle voi olla huono sadekelien jälkeen. Jätimme auton suosiolla kauemmaksi ja teimme kauniin päivän kunniaksi kävelyretken ja nautimme eväät kauniissa rotkolaaksossa. Alueella on mahdollista nähdä korppikotkia, mutta meitä tervehtivät kaksi yli lentänyttä maakotkaa. Laakson kivirakoilla lennähteli vuorisirkku ja havupuissa keikkui pieni parvi pyrstötiaisia. Etelänkeltaperhosia lenteli auringonpaisteessa. Alueen erikoisuus, pieni virvanarsissi kukki komeasti pitkin laakson rinnettä.

Jätimme komean laakson taaksemme ja suuntasimme Mertolan kaupunkiin lounaalle. Samalla katsastimme linnoituksen reunamilla asustavan sinirastaan ja vastakkaisessa rinteessä lentävät muutamat vastasaapuneet kalliopääskyt. Ajomatkalla takaisin Castro Verdeen pelloilla oli taas runsaasti kapustarintoja, töyhtöhyyppiä, harmaasirkkuja, niittykirvisiä ja taivaalla aina siellä täällä hiirihaukkoja ja isohaarahaukkoja. Lehmähaikaraparvi laidunsi lampaiden kanssa ja yksi haikaroista oli päättänyt kulkea filtillä lampaan selässä. Auringon laskiessa suuntasimme hotellille ja viettämään viimeistä iltaa Castro Verdessä. Huomenna olisi lähtö etelää kohti, suuntana Algarven maakunta ja Faro.

Virvanarsissi Narcissus bulbocodium

9.2.2017

Ajopäivän keli osoittautui ennustettua paremmaksi ja matka joutui nopeasti. Niinpä nopea kirjautuminen hotelliin ja lintuja katsomaan.

Ria Formosa on suuri kosteikko alue, joka kattaa lähes koko Portugalin etelärannikon. Siellä on myös suola-altaita joista kerätään vielä suolaa. Osa altaista toimii kalan- ja äyriäisten kasvattamona. Lintuja ne keräävät tuhansittain. Faron ympäristössä altailla on helppo liikkua, sillä ne ovat ulkoilijoiden suosiossa ja ne on myös osin viitoitettu. Vuorovesi määrittelee sen missä lintuja milloinkin on. Nämä paikat ovat tietenkin kahlaajien suosiossa, mutta ympäröivillä pensaikkomailla ja kaikkialle levinneiden golfkenttienkin nurmikoilla, saattaa tavata mukavia lajeja.

Faron lentokentän viereisillä alueilla viihtyy nykyään läpi vuoden mm. pikkukotkia, joita nähtiin nytkin. Muuttohaukat ovat myös ympärivuotisia täällä ja ne käyttävät hyödykseen näitä runsaita ruoka-apajia. Iloksemme näimmekin saalis kynsissään ohi lentävän yksilön. Sääksiä täällä talvehtii myös, pääasiassa kuulemma Ruotsissa syntyneitä. Suohaukoista sinisuo- ja ruskosuohaukat ovat tavallisia.

Kanavien pensaikoissa viiletti kuningaskalastaja ja vettä siivilöivät littanoilla nokillaan kapustahaikarat. Samettipääkertut lennähtelivät pusikoista toiseen ja harjalintuja hyppeli golfkentän nurmikolla. Keltahemppoja sirisi jatkuvina parvina kumipuiden ja pinjojen latvuksissa. Mustarastaita, laulurastaita ja kulorastaita lennähteli siellä täällä.

Golf kentän reunamilla on lampi, jonka rannalla on lintujen katselutorni ja toinen löytyy suola-altaiden luonta. Torneista on hyvä kuvata tai katsella lajeja lähietäisyydeltä. Tosin, eivät ne pelokkaita ole ja lammen reunaltakin saa hyviä kuvia ja näköhavaintoja kivoista lajeista kuten mm pikkuhaikarasta, sulttaanikanasta, pikku-uikuista, liejukanoista, jouhisorsista ja ruskosotkista. Yksi tukkasotkakoiraskin löytyi, joka on Portugalissa vain satunnainen laji. Tornin ympäristössä viihtyy parvi vahanokkia ja tämä paikka on yksi parhaista jos haluaa kuvata siniharakoita. Ne eivät ole yhtä väisteleviä kuin maaseudulla.

Suola-altailla viihtyy kahlaajien lisäksi myös haikaroita, flamingoja, lokkeja ja tiiroja sekä niitä ympäröivillä ruovikko ja pensasalueilla erilaisia pikkulintuja, näistä runsaimpina tiltaltti. Kovaäänisiä silkkikerttusia on myös tasaisesti.

10.2.2017

Käytimme myös tämän aamupäivän Ria Formosalla. Ajoimme aamulla hiekkadyyneille ja katselimme varsinaisen joen suistoa, jossa viihtyy paljon erilaisia lintuja. 

Lietealueilta löytyy runsaasti eri lokkilajeja kuten mm välimerenlokkeja ja mustanmerenlokkeja, naurulokkeja ja selkälokkeja. Riuttatiiroja ja räyskiä on myös siellä täällä. Lietteillä viilettää mm pikkukuoveja, isokuoveja, karikukkoja, mustajalkatyllejä, punajalkavikloja, meriharakoita, punakuireja jne. Suulia näkee ison meren puolella satunnaisesti, varsinkin talvisin.

Hiekkadyynit ovat periaatteessa rauhoitettuja, mutta villirakentaminen on tehnyt niihin vakituisen asuntokannan ravintoloineen, hotelleineen ja muine palveluineen. Turistiaikoina ne ovat turvoksiin asti täynnä keski- ja pohjoiseurooppalaisia auringonpalvojia, mutta nyt paikalla oli vain muutama saksalainen ja brittiläinen eläkeläinen asuntoautoineen.

Paikalla asuvat ihmiset keräävät laskuveden aikaan lietteiltä simpukoita muovipussit jaloissa ja veitsi tai jokin kaivuväline käsissään. Heitä seuraavat pulmussirrit, kuirit ja muut kahlaajat jotka napsivat kaivetusta lietteestä esiin tulleita nilviäisiä. Vapaaehtoisia opiskelijoita(?) tarpoi polviaan myöten lietteessä keräämässä lähinnä kalansiimoja ja koukkuja. Hieno juttu!

Kun taivaanranta mustui sääennustuksen mukaisesti hipsimme pikkuhiljaa takaisin hotellille valmistautumaan seuraavan päivän kotiinpaluumatkaan. Ajomatkaa Lissaboniin oli tiedossa reilut 300km muutaman mutkan kautta.

11.2.2017

Sääennuste piti paikkansa ja vettä satoi oikeastaan koko matkan Lissaboniin asti. Ajoimme ensin moottoritietä Algarven länsipäähän ja seikkailimme sieltä pienempiä teitä siitä pohjoiseen. Ajatuksena oli sopivan tilaisuuden tullen piipahtaa aina rannikolla lintuja ja maisemia katselemaan. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Cabo Sardaossa. Siellä jylhät ja rosoiset kalliorannat uhmaavat Atlantin aaltoja tässä majakkaniemessä. Tuuli tuntui navakalta ja aallot iskeytyivät komeasti jylisten seinämiä vasten. Terävähuippuisella kalliolohkareella nyhjötti yksinäinen kattohaikara pesänsä päällä märkänä ja onnettoman näköisenä. Olipa se pesäpaikkansa valinnut! Seuranaan sillä oli merimetso, jota jatkuva jyly ja suolaveden pärskeet eivät varmaan paljoa hetkauttaneet. Alapuolella, vaahtoavassa hullunmyllyssä sukelteli karimetso. Seinämillä istuskeli etelänharmaalokkeja ja ulapalla lenteli selkälokkeja ja suulia. Rannan pensaikossa pujahteli joitakin pikkulintuja, joiden ääntä ei tuulessa ja aaltojen pauhussa kuullut, mutta näimme ainakin mustarastaan ja samettipääkertun.

Pujahdimme auton lämpöön ja jatkoimme matkaa maalaisteitä pitkin. Liitohaukkoja, noita Afrikasta Iberianniemimaalle levittäytyneitä kauniita pikkuhaukkoja, näkyi lekuttelemassa tai langalla istumassa siellä täällä puoliavonaisten viljelysaukeiden laitamilla.

Seuraava pysähdys oli Vila novas de Milfontessa, jolloin sade oli jo muuttunut jatkuvaksi. Pikainen vilkaisu rannikolle – riuttatiirayhdyskunta nökötti vinolla kallionlohkareella pärskeiden suojassa. Kurvailimme lähimpään ravintolaan ja hyvän paikan löysimmekin: siellä oli takka jossa oli elävä tuli ja siihen edustallehan me parkkeerasimme märkinä ja nälkäisinä. Kylläpä taas ruoka maistui: paistettuja sardiineja ja keitettyjä pottuja -nam! Tämä oli hyvä lopetus tälle reissulle.

Vielä tovin kurvailtiin mutkaista korkkitammien reunustamaa tietä pohjoiseen päin ennen kuin saavuimme tulliasemien katkomalle moottoritielle. Pitkä silta ennen Lissabonia avaa hyvät näkymät alueen isoille kosteikoille, mutta kuskina ei ehdi lajeja paljoa katsella. Joku missaus liittymissä ja ylimääräinen kunniakierros neljän kaistan liikenneympyrässä riittää, tuumailin minä ja kurvasin lentokentän parkkiin vähän ennen pimeän tuloa. Jostain syystä matkalaiset puhkesivat tässä kohtaa spontaaneihin taputuksiin. Pieni odotus lentokentän ostoshelvetissä ja hetken päästä olimme kotona takaisin lumen ja jään maassa.

Parasta näissä reissuissa on kyllä aina mukava seura ja niin oli nytkin! Kiitos ja kumarrus matkalaisille ja nähdään seuraavilla reissuilla!

Nähdyt lintulajit:

 

1	Pikku-uikku
2	Silkkiuikku
3	Karimetso
4	Merimetso
5	Pikkuhaikara
6	Rääkkähaikara
7	Lehmähaikara
8	Silkkihaikara
9	Jalohaikara
10	Harmaahaikara
11	Kattohaikara
12	Pronssi-ibis
13	Kapustahaikara
14	Isoflamingo
15	Merihanhi
16	Afrikan hanhi
17	Ristisorsa
18	Sinisorsa
19	Harmaasorsa
20	Jouhisorsa
21	Lapasorsa
22	Haapana
23	Tavi
24	Ruskosotka
25	Punapäänarsku
26	Punasotka
27	Tukkasotka
28	Sääksi
29	Iberiankeisarikotka
30	Maakotka
31	Pikkukotka
32	Vuorikotka
33	Liitohaukka
34	Ruskosuohaukka
35	Sinisuohaukka
36	Niittysuohaukka
37	Hiirihaukka
38	Pikkutuulihaukka
39	Tuulihaukka
40	Muuttohaukka
41	Punapyy
42	Liejukana
43	Sulttaanikana
44	Nokikana
45	Isotrappi
46	Meriharakka
47	Kurki
48	Pitkäjalka
49	Avosetti
50	Paksujalka
51	Pikkutylli
52	Tylli
53	Mustajalkatylli
54	Tundrakurmitsa
55	Kapustarinta
56	Töyhtöhyyppä
57	Pulmussirri
58	Karikukko
59	Suosirri
60	Pikkusirri
61	Metsäviklo
62	Rantasipi
63	Punajalkaviklo
64	Mustaviklo
65	Valkoviklo
66	Mustapyrstökuiri
67	Punakuiri
68	Isokuovi
69	Pikkukuovi
70	Taivaanvuohi
71	Naurulokki
72	Mustanmerenlokki
73	Etelänharmaalokki
74	Välimerenlokki
75	Selkälokki
76	Riuttatiira
77	Räyskä
78	Hietakyyhky
79	Kesykyyhky
80	Kalliokyyhky
81	Sepelkyyhky
82	Turkinkyyhky
83	Minervanpöllö
84	Kuningaskalastaja
85	Harjalintu
86	Siniharakka
87	Käpytikka
88	Töyhtökiuru
89	Kangaskiuru
90	Kalliopääsky
91	Haarapääsky
92	Räystäspääsky
93	Niittykirvinen
94	Västäräkki
95	Keltavästäräkki
96	Virtavästäräkki
97	Peukaloinen
98	Punarinta
99	Mustaleppälintu
100	Mustapäätasku
101	Sinirastas
102	Laulurastas
103	Kulorastas
104	Mustarastas
105	Mustapääkerttu
106	Samettipääkerttu
107	Ruskokerttu
108	Heinäkerttu
109	Silkkikerttunen
110	Pajulintu
111	Tiltaltti
112	Pyrstötiainen
113	Sinitiainen
114	Talitiainen
115	Eteleänpuukiipijä
116	Etelänisolepinkäinen
117	Harakka
118	Närhi
119	Naakka
120	Nokivaris
121	Korppi
122	Mustakottarainen
123	Varpunen
124	Peippo
125	Hemppo
126	Tikli
127	Viherpeippo
128	Vihervarpunen
129	Keltahemppo
130	Nokkavarpunen
131	Vuorisirkku
132	Harmaasirkku
133	Vahanokka