Peukaloinen

Peukaloinen on sympaattinen lintu jolla on kirkas ja kuuluva iloinen laulu. Tänä aamuna olin pihalla nauttimassa aamukahviani kun se ilokseni lennähti pihan isoon jasmikkeeseen, vain muutaman metrin päähän minusta. Se hypähteli oksan korkeampaan kohtaan ja antoi tulla pitkää, vähän epätyypillistä, laula syksyn saapumisen kunniaksi. Aurinko täplitti sen suoraan parrasvaloihin koivun oksien katveesta. Puista putoavat keltaiset lehdet tekivät laulajalle kultasateen taustalle. Voiko hienompaa hetkeä olla! Kurkkua kuristi kun yritin pidätellä liikutustani.

 

Muutaman värssyn vedettyään peukaloinen hypähti pensaasta ensin tuolin reunalle, siitä pöydän alle maahan ja lopuksi aivan luontevasti minun syliini. Uskomatonta. Olin jähmettyneenä katsellut jo lauluesitystä ja nyt uskalsin tuskin hengähtää. Se istahti ensin toiselle polvelle ja hypähti tovin kuluttua toiselle polvelle. Katseli pää kenossa seuraavaa kohdetta ja lensi tiehensä. Olisin varmaan parahtanut itkuun onnesta, jos se olisi kaiken kukkuraksi laulaa lirauttanut siinä polvellani ollessaan. Hienoja elämyksiä syntyy silloin kun niitä vähiten osaa odottaa!

 

Alla pieni nauhoitus peukaloisen keväisestä laulusta.

 

Kalajuttu

Seisoin aamulla auringon noustua tutulla padolla. Ruokokerttuset lauloivat tavan mukaan kilpaa takanani olevassa ruovikossa. Ihailin kesäistä rantaviivaa jota täplittivät keisojen suuret valkeat kukat ja veden pinnalla komeasti kukkivat ulpukat. Olin juuri virittämässä välineitäni päivän sessioon, kun huomasin suuren hauen lipuvan hiljaa minua kohti veden pinnan alla. Jähmetyin paikalleni. Se lähestyi vielä vähän ja jäi sitten paikoilleen. Odotin. Haukikin odotti. Pieniä kaloja uiskenteli varomattomasti hauen ympärillä, mutta se ei välittänyt niistä. Se vain katsoi minua ja odotti. Kohotin varovasti välinettäni ja “naps!” Sain napattua hauen kamerallani!

Linturetki Limingan lahdelle 5. - 7.7.2013

Hyppäsin hetken mielijohteesta mukaan bongariporukkaan joka oli menossa hakemaan pinnaa hietatiirasta Limingan lahdelta. Kyseinen otus (ja yksilö) on asustanut kuulemma jo 4 vuotta Lumijoen Sannanlahden lintutornin edustalla olevalla riuttasaarella, vaikka sen elinalueet ovat oikeastaan Välimeren, Mustanmeren ja Kaspianmeren seutuvilla. Hietatiira syö pääasiassa hyönteisiä, eritoten sudenkorentoja. Matkaan lähdettiin viiden aikaan perjantai-iltana ja ajomatkaa oli tiedossa reilut 400km. Yövyimme siistissä ja mukavassa mökissä Värminkosken pienellä ja rauhallisella leirintäalueella http://www.liminka.fi/sivu/fi/matkailijalle/majoitus/ Perillä oltiin usean tuulihaukan ja yhden suopöllön kera joskus 22:00 aikoihin. Vielä hetken istuimme ja tutkimme netistä hietatiiran kuvia ja pähkäilimme sen eroja muihin tiiroihin.

Lauantaiaamuna nousimme ylös klo 05:00 sumuun ja sateeseen. Matkalla tornille Kristiina huomasi tien vierellä sähkötolpan nokassa istuvan muuttohaukan jonka minäkin ehdin kyllä hyvin nähdä, vaikkakin pikaisesti, ennen kuin se katosi jonnekin peltojen yli. Elis! Päästyämme tornille, ekaan pari tuntiseen torotussessioomme, totesimme että näkyvyys riuttasaarelle oli olematon ja muutenkin sää hyvään tunnistamiseen kehno. Sade oli loppunut, mutta sumua merellä oli kuitenkin aika paljon. Minun ilokseni tornilla pyöri nuoria keltavästäräkkejä joita oli hyvä opiskella. Katselimme kukin suuntaamme kun yhtä aikaa Kristiinan kanssa äkkäsimme veden päällä lentävän kahlaajan. Se yritti laskeutua samalle kivielle tiiran kanssa, mutta laskeutuikin sitten veteen uimaan. Silloin kumpikin tunnisti lajin ja huudahti “vesipääsky!” Onneksi vesipääsky löysi toisen kiven itselleen lähempänä tornia ja saimme katsella sitä hetken rauhassa. Yksilö oli juhlapuvussa ja näkyi säästä huolimatta hyvin. Jo toinen elis alle tunnin!

Porukkaa alkoi valumaan torniin lisää. Olivatpahan he edellisenä päivänä yrittäneet nähdä hietatiiraa koko päivän, mutta tuloksetta. Päätimme siinä vaiheessa käydä kahvilla ja palata myöhemmin uudestaan, jos vaikka sää paranisi. Kahvit maistuivat ja menimme vaihteeksi sen jälkeen Limingan opastuskeskuksen läheiselle Virkkulan tornille. Torni oli rakennettu kokonaan uudestaan koska jäät olivat vieneet edellisen mennessään. Erikoinen rakennelma, mutta toimiva. Torni muistutti jättimäistä kanttarellia. Se on matala ja yksikerroksinen ja tasannetta riittää isollekin porukalle. Saimme seuraa opastuskeskuksen lintuoppaasta joka päivystää tornilla sesonkiaikoina ja opastaa ihmisiä. Mukava heppu. Katselimme kaukana vellovia liroparvia ja ohi luuhottavia merikotkia ja ruskosuohaukkoja. Yksi mustapyrstökuirikin ilmaantui jostakin.

Tiedossa oli, että tornilta oli nähty nuoria sitruunavästäräkkejä jo pidemmän aikaa. Sellainen havainto viittasi pesintään. Opas sanoi, että "nyt kuuluu sittiksen ääntä" ja samassa hoksasin tornin vierustaa kulkevalla karja-aidan tolpalla istuvan kirjavan västäräkkimäisen linnun. Siinähän se oli, nuori sitruunavästäräkki. Lintu innostui ajamaan takaa ohi kiitäviä haarapääskyjä ja pyöri aidan tolpilla vähän väliä. Yllättävän kirjava otus, ja jotenkin koomisen ja hauskan näköinen. Järjestyksessä siis jo kolmas elis ja kello oli vasta 11 aamupäivällä.

Itselle ehkä vesipääsky -havainnon jälkeen heti seuraava tunnelman nostattaja oli se kun huomasin (ja tunnistin itse) tornin ohi läheltä lentävän muuttohaukan. Kaksi muuttohaukkaa samana aamuna, uskomatonta! Toisaalta kyseessä oli mitä todennäköisimmin samasta yksilöstä, mutta silti.

Ilma ei näyttänyt säätiedotuksesta huolimatta paranevan ollenkaan ja niin päätimme oppaan antamien ohjeiden perusteella käydä katsomassa paikkaa nimeltä Munahiekka. Se on dyynialue Tauvossa, noin 50km etelään Limingasta tietä pitkin. Sieltä voisi kuulemma löytyä kahlaajia. Munahiekkaan meno oli aika monimutkaista ja juuri kun olimme pääsemässä perille, porukoiden piippariin tuli ilmoitus siitä, että hietatiira oli nyt nähty Sannanlahden tornilla. Päätimme kuitenkin Kristiinan kanssa käydä katsomassa Munahiekan rannan, muiden valituksista huolimatta. Eihän siellä mitään kahlaajia ollut, mutta paikka oli hieno!

Käänsimme auton takaisin kohti Liminkaa ja aamun ensimmäistä tornia jolla olimme jo olleet. Aurinkokin alkoi jo pikkuhiljaa kaivautua pilvimassan lomasta näkyville ja luvassa oli kirkasta säätä. Päästyämme paikalle alkoi tiivis tuijotus putkilla riuttasaaren suuntaan. Jokainen hietatiiraehdokas todettiin aina lopulta räyskäksi. Minuahan tämä asia ei haitannut ollenkaan ja sainkin katsella räyskiä oikein kyllikseni. Neljäs elis siis! Kesäisessä merituulessa ja auringon paisteessa päivystimme kolme tuntia tornilla. Minä viihdytin itseäni kuvaamalla aluetta laiduntavia orivarsoja ja katselemalla kameralle aivan liian vilkkaita sudenkorentoja ja muita hyönteisiä.

Kolmen tunnin jälkeen päätimme luovuttaa. Hietatiira jäi näkemättä. Toivoimme hietatiiralle pitkää ikää ja jaksamisia, sillä kai ainakin osa porukasta aikoi tulla sitä uudestaan katsomaan ensi vuonna. Liminka on kyllä maineensa veroinen paikka. Aina siellä jotain näkemistä on ja tällä kertaa minulle ihan yllin kyllin yhdeksi vierailuksi. Muhoksella olisi ollut pesivä(!) kuningaskalastaja joka saattaa olla lajin pohjoisuusennätys. Jostain syystä se ei minua innostanut ollenkaan, ja muutkaan eivät olleet siitä onneksi kiinnostuneita. Niinpä päätimme aloittaa kotimatkan kellon ollessa jo yli viiden iltapäivällä.

Yksi jäisi kyydistä Varkaudessa ja jatkaisi bussilla etelään. Bussilla piti olla puolen yön aikaan ja vähän ennen Kuopiota totesimme että meillä olisi tunti aikaa tuhlattavana. Päätimme katsastaa Siilinjärvellä olevan jättimäisen louhoksen vesialtaat, sillä sieltä oli tullut Tiiraan joitakin kahlaajahavaintoja. Ilta alkoi hämärtymään ja taivas samoin sadepilvistä, mutta valoa olisi vielä riittävästi. Navigaattorilla harhaillessamme (kartat!!) löysimme vihdoin viimein altaalle josta havaintoja oli kirjattu. Allas oli ehkä parin hehtaarin kokoinen ja täynnä vettä. Siellä uiskenteli sorsalintuja, lähinnä tukkakoskeloita, telkkiä ja sinisorsia poikueineen ja suurin osa sulkimispuvuissaan. Lisäksi naurulokkeja, pikkulokkeja ja jokunen kalalokkikin. Allasta kiersi sinne tänne veden pintaa viistäen hurjaa vauhtia noin 30 yksilön sirriparvi. Se piti niin kovaa vauhtia ja teki niin nopeita käännöksiä, että kaukoputkella ei kunnolla pysynyt perässä. Onneksi se viisti aina välillä läheltä altaan reunaa, niin että kiikareilla sai lajista selvää. Ne olivat lapinsirrejä. Lisäksi parvesta lähti jatkuva helisevä tiukumainen ääni joka vahvisti lajin kohdalleen. Muita kahlaajia olivat suosirri, mustaviklo (en nähnyt kumpaakaan) ja rantasipit. Minua ihastutti erityisesti melkein jaloissa oleskeleva pikkutylliemo jonka kummankin kainalon alta kurkki suloinen kirjava untuvikko. Poikaset pyrähtivät hetkeksi suojastaan kävelemään, mutta kiirehtivät melkein heti takaisin emon turvalliseen huomaan. Näytti ihan kuin pikkutyllillä olisi ollut yhtä äkkiä kuusi jalkaa seistessään siinä poikaset kainalossaan.

Illan kruunasi vielä altailta lähdön jälkeen suopöllö. Minusta suopöllö on aivan ihastuttava lintu. Sen kevyt ja elegantin rauhallisesti poikkoileva lentely tuo mieleen jonkun ison perhosen. Mikä sopisikaan paremmin kesäillan siniseen hämärään ja kumpuilevaan maalaismaisemaan kuin peltojen yllä lentelevä vaalea suopöllö.

Vaikka reissu oli tiivis, niin retkeillä ehti hyvin ja retki oli kaikkiaan mukava. No, täytyyhän sen olla jos neljä elistä mahtuu noin lyhyeen aikaan! Limingan lahti on todellakin maineensa veroinen paikka!

Munahiekan rantaaa

Linturetkeläisiä

Munahiekan dyynialauetta

Maisemanhoitajia työssään

Sannanlahden torni

Sannalahden tornin edusta on laidunnettu matalaksi ja jossa kahlaajat viihtyvät

Yölintu

Tulin vetämästä yölaulajaretkeä ja lähdin sen jälkeen omille poluilleni kuuntelemaan jostain syystä sinä yönä kovin hiljaisia yölaulajia. Kun olin Kosulanlammen padon luona Kupialassa, Rantasalmella ja en ollut uskoa korviani. Luulin kuulleeni kehrääjän hurinaa. Olin jo vuosia toivonut kuulevani kehrääjän mystistä ääntelyä yötaivaalla. Ystäväporukassamme kehrääjästä olikin tullut jo iso legenda, koska se oli jäänyt meiltä aina vain havaitsematta. 

Lähdin kävelemään äänen suuntaan ja huomasin, että siellä oli myös iso puuverstas jonka pihamaalla oli paljon lautoja taapelissa. Olisiko siellä jokin kone joka hurisee, ehkä kuivain? Mutta koska ääni välillä loppui ja taas alkoi, aloin epäillä että ehkä sittenkin olin ihan itse löytänyt elämäni ensimmäisen “oman” kehrääjän. Kipaisin takaisin autolle ja ajoin tietä pitkin metsikön toiselle puolelle mistä äänen ajattelin tulevan. Pysäytin auton tienristeykseen mäen päälle ja nousin ulos. Oli aivan hiljaista. Vettä satoi hiljakseen ja taivas oli ukkosenmusta. Takki liimaantui käsivarsiin ja selkään, ehkä kosteasta ilmasta tai ehkä sittenkin pelkästä jännityksen tuomasta hiestä.

Kuuntelin. Ei mitään. Kävelin vähän matkaa ja pysähdyin. Ei edelleenkään mitään. Odotin. Kävelin takaisin autolle ja odotin uudestaan. Mistä se ääni oikein sitten tuli jos ei täältä, ehdin jo hätäillä. Samassa näin silmäkulmastani linnun laskeutuvan tien yli menevälle sähkölangalle, vain noin 10 metrin päähän minusta. Kyyhky? Eeii ... Ja samassa alkoi uskomaton hurina! Katselin siis kehrääjää!! Kädessäni oli video jonka nappasin heti päälle. Arvasin, että niin pimeällä se ei osaa tarkentaa kohteeseen, mutta yritin silti. Sutuksi meni, mutta ääni sentään tallentui. Katselin innoissani hurisevaa kehrääjää ja kuvasin samalla. Mikä fiilis! Mikä elämys! Tällisia hetkiä ei voi tilata eikä rahalla ostaa. Tämän takia luonnon harrastaminen on aivan omaa luokkaansa. Koskaan ei voi etukäteen tietää mitä retkillä tapahtuu.

Kun olin kuvannut tarpeekseni, katselin tallentamaani videota siinä ulkona auton vieressä. Sieltä totta kai kuului ääntä samaan aikaan kun kehrääjä hurisi edelleen siinä langalla. Vilkaisin lintua katsoakseni kuuleeko se videon äänen. Ja se kuuli! Se kääntyi langalla suoraan minua kohti ja käänteli päätään lopettamatta hurinaansa. Se varmaankin yritti hahmottaa mistä suunnasta ääni oikein tuli. Sammutin videon ja lintu kääntyi uudestaan ja lopetti hurinansa, mutta jatkoi sitten tovin kuluttua uudestaan. Nautin tilanteesta vielä hetken ennen kuin menin autoon ja ajoin pois. Vilkaisin vielä taakseni mennessäni ja huomasin että nyt sähkölanka oli tyhjä. Kehrääjä oli jatkanut elämäänsä salaperäisenä yölintuna, pienen, mutta minua sykähdyttäneen kohtaamisen jälkeen. Kiitos yölintu!

Tässä linkki videoon joka ei siis ole kovin kummoinen :) 

 https://www.dropbox.com/s/8u12ab7yonbichd/kehr%C3%A4%C3%A4j%C3%A4.wmv

Kevät on tullut!

Luontoharrastajan kiireinen kevät alkaa Etelä-Savossa maalis-huhtikussa jolloin ensimmäiset muuttolinnut saapuvat. Niitä ovat varsinkin lokit, mutta myös muita vähän erikoisempia lajeja saattaa tavata. Itse löysin Sulkavan Vekarasta merimetson ja merikotkan 31.3.2013 Samana päivänä siellä oli myös jo harmaalokkeja ja mm yksi telkkä koiras. Kun kevään ensimmäinen linturetki alkoi näin mukavilla havainnoilla se saikin sitten liikkumaan entistä ahkerammin lintuja tarkkaillen.

Merimetso Phalacrocorax carbo

Merikotka Haliaeetus albicilla

Laitetaan tähän vielä yksi meriaiheinen lintu, kun kerran muista ei ole tullut otetuksi kuvia. Kuvan yksinäinen merihanhi löytyi Rantasalmelta 8.5.2013 Tänä vuonna on kyllä ollut onni nähda niin paljon kahlaajia, kiitos hyvien uusien lintupaikkojen! Sulkavan Iitlahteen on tehty kosteikko ja siitä on tullut yksi vakioretkikohteeni. Katsotaan miten paikka kehittyy vuosien saatossa. Samoin Pasalan pellot Joroisissa, vaikka ovatkin olleet jo kauan tiedossa hyvinä lintupeltoina, ovat tänä vuonna kiinnostanut minua niin paljon että siellä on tullut käytyä ennen töitä ja töiden jälkeen säännöllisesti. Lisäksi Kerimäellä olevat Tänkyn pellot ovat olleet hyvä käyntikohde kun pellot ovat tulvineet.

Merihanhi Anser anser

Kevät saapuu - aivan kohta

Innostun aina silloin tällöin tekemään myös videoita valokuvaamisen ohella.Tässä pieni video koskikarasta.

Lopputalvesta kun pienet purot tai kosket alkavat kuohua, löytää niistä melkovarmasti myös koskikaran. Jos sula pysyy koko talven, voi koskikara viettää sillä koko "talvilomansa". Useimmat meillä tavattavista koskikaroista pesivät Pohjois-Norjassa.

Koskikara on vilkas lintu ja sen puuhailuja onkin hauska seurata. Se ei ole kovin arka ja sitä pääsee näkemään suhteellisen läheltä ilman kiikareita. Tämä koskikara on kuvattu Varkaudessa, aivan keskustan tuntumassa olevassa pienessä purossa.

Metsän talvilintuja

Voisi luulla, että talvisin metsässä ei paljon lintuja näe tai kuule. Linnuista äänekkäimpiä ovatkin ehkä tiaiset, eikä niistäkään kovin kova ääni lähde. Äänet ovatkin enemmän pieniä piiskutuksia ja yhteysääniä kun linnut ruokailevat ja lentelevät puusta toiseen. Mutta aina jokin yllätyskin saatta löytyä!

Hippiäiset ovat sitten mainion näköisiä palleroita. Ne ovat kovin vilkkaita eivätkä pysähdy hetkekesikään ruokaa etsiessään. Ne etsivät havujen seasta ja kaarnan rakosista pieniä hyönteisiä ja hämähäkkieläimiä ravinnokseen. Niille ei kelpaa siemnruoka eikä lintulautojen rasvat. Hippiäiset liikkuvat usein tiaisparvien kanssa yhdessä samoissa havupuissa oksilla keikkuen.

Tikoista näkyvimpiä ja kuuluvampia ovat metsässäkin käpytikat, mutta myös palokärki ainakin kuuluu jos ei näy. Sen kaukas kantava ja tuttu lentoääni kry-kry-kry-kry ja haikean kuuloinen kliii-äh ääni on monelle tuttu. Tikkojen ruokailutavat eroavat toisistaan ja luonnontuntija osaakin kertoa puun rungolla olevien jälkien perusteella mikä tikkalaji siinä on käynyt ruokailemassa.

Suomalaiseen metsään kuuluvat olennaisena osana myös kanalinnut. Useimmiten näkee teeriä koivujen latvuksissa silmuja syömässä tai kuulee pyyn pirteää pillitystä, mutta metson paikalla olon huomaaminen onkin toinen asia. Arka ja piilotteleva metso lennähtää jo hyvissä ajoin pois ihmisen edeltä, mutta jäljet lumessa paljastavat, että alue kuuluu sen elinpiiriin.

Petolintuja päiväretkillä näkee harvemmin, mutta tiaisten kiukkuinen säksätys saa huomion kiinnittymään kuusten sekaan. Onko siellä varpushaukka vai varpuspöllö? Tällä kertaa oksalla istui tuimailmeinen varpuspöllö, jonka ruokavalioon myös pikkulinnut kuuluvat, varsinkin tiaiset. Ei ihme, että tiaiset pitivät meteliä!

On aina sykähdyttävää nähdä joku pöllö tai petolintu, joita on suhteessa muihin lintuihin kuitenkin aina määrällisesti vähemmäen. Eipä niihin joka retkellä törmääkään, vaikka aina niistä joku taitaa silti minukin matkaani jostain oksiston seasta seurata.

Talvilintuja

Mukavaa talviharrastamista on lintujen ruokinta ja lintujen seuranta ruokinnalla. Minulla on kotona yksi ruokinta ja työpaikalla toinen. Kotona ruokinta on metsän ympäröimä vanha pihapiiri ja siellä käy eri lintuja kuin työpaikan ruokinnalla, joka on keskellä Rantasalmen kirkonkylää ja puistomaisessa ympäristössä.

Pihapiirin ja kuntakeskuksen yleisimpiä lintuja ovat tietenkin tiaiset ja niistä nimenomaan talitiainen ja sinitiainen.

Sinitiainen

Talitiainen

Kotona olevalla ruokinnalla käy lisäksi hömötiaisia ja joskus kuusitiainenkin.

Hömötiainen

Kuusitiainen

Tavallisia vieraita kotiruokinnalla ovat myös käpytikka, närhi, punatulkku ja urpiainen.

Urpiainen

Närhi

Punatulkku

Käpytikka

Työpaikan ruokinalla käy paljon pikkuvarpusia, keltasirkkuja ja viherpeippoja. Tavalliaisa vieraita ovat myös harakka, käpytikka ja nyt viime aikoina Rantasalmelle kotiutuneet kesykyyhkyt.

Keltasirkku